Pusikoituneista peltosaarekkeista tuli arvokkaita maisemakohteita
Suomen talousseuran maisemanhoidonneuvoja Riitta-Liisa Pettersson (toinen vasemmalta) on tyytyväinen Anne ja Tero Heikkilän (toinen oikealta) aikaansaannoksiin arvokkaissa luonto- ja maisemakohteissa. Heikkilöiden poika Turkka (ensimmäinen oikealla) aikoo tuoda kesäksi hevosia laiduntamaan yhdelle hoitokohteista. Kari Salonen Kuva: Viestilehtien arkistoVEHMAA (MT)
Vielä muutama vuosi sitten vehmaalaisten Asutustien ja Ristinkyläntien risteyksessä olevat metsäsaarekkeet olivat kuin mitkä tahansa muut peltosaarekkeet: paljon tuomivesakkoa, koivua ja risukoksi ränsistyneitä katajia.
Nyt maisema on muuttunut.
Pusikot ovat hävinneet, ja maisemaa hallitsevat nyt niiden seasta paljastuneet komeat tammet, paikoin myös pähkinäpensaat.
Muutos lähti liikkeelle Taivassalossa ja Vehmaalla tehdystä yleissuunnitelmasta. Siinä kävi ilmi, että saarekkeissa kasvoi useita harvinaisiksi käyneille maatalousmaille, esimerkiksi metsälaitumille ja hakamaille, tyypillisiä kasveja.
”Aluesuunnitelman tekijä kertoi meille löydöistään. Hän suositteli ottamaan yhteyttä Pro Agriaan, koska arvokkaiden maisemakohteiden hoidosta on mahdollista saada tukea”, kertoo Tero Heikkilä.
Pro Agria Suomen Talousseuran maisemanhoidonneuvoja Riitta-Liisa Pettersson laati Tero ja Anne Heikkilälle hoitosuunnitelman, jonka pohjalta isäntäpari ryhtyi kunnostamaan arvoalueita.
Suunnitelmaa tarvittiin myös kymmenvuotisen luonnon ja maiseman monimuotoisuuden edistäminen -erityistukisopimuksen (lumo) hakemiseen. Sitä Heikkilät hakivat elykeskuksesta keväällä 2008.
Pettersson kävi hoitosuunnitelmaa laatiessaan läpi kaikki Heikkilän tilan lumo-kohteiksi sopivat lohkot. Niitä kertyi kaikkiaan 11, yhteensä hieman yli 5,4 hehtaaria.
Lohkoista pienin on vain 0,07 hehtaaria ja suurin 1,28 hehtaaria.
”Kun viime syksynä kävin katsomassa kohteita, en meinannut uskoa silmiäni. Ero oli todella valtava. Heikkilät olivat tehneet hienoa työtä”, Pettersson kertoo.
Eron voi kuvitella nytkin, vaikka kevät ei ole vielä vaihtunut kesään ja suuressa osassa lumo-alueista kasvaa vielä lähinnä valkovuokkoa.
Kesän mittaan kasvillisuus monipuolistuu, ja maasta työntyy esiin erilaisista historiallisista vaiheista kertovia kasveja.
Pölkkyruohon, mäkikauran, aholeinikin ja nurmilaukan kaltaiset niitty- ja hakakasvit ovat vanhojen laidunmaiden kasveja. Sikoangervo puolestaan on tyypillinen rautakautisille asuinpaikoille.
Heikkilän tilalla ei ole laidunnettu eläimiä 1970-luvun lopun jälkeen. Tuotantosuunta on vaihtunut lihanaudoista sikoihin, ja pelloilla viljellään viljaa ja sokerijuurikasta.
Koska laiduntavia eläimiä ei enää ole, kaikki lumo-kohteet on hoidettu ihmistyönä.
Jokaiselle kohteelle tehtiin aluksi peruskunnostus. Niiden puusto harvennettiin ja harvennusjäte kuljetettiin pois tai poltettiin.
”Silloin meinasi mennä usko koko hommaan, koska työtä oli enemmän kuin suunnitelmaan oli kirjattu. Tuntui, ettei muuta ehdi tehdäkään”, Tero Heikkilä muistelee.
Petterssonin mukaan tukiehdot antavat alkuraivaukseen aikaa noin kolme vuotta. Runsaan vesakoitumisen hillitsemiseksi voimakasta alkuraivausta on hyvä jaksottaa muutamalle vuodelle.
Nyt jälkeenpäin Heikkilät kiittelevät aikataulua varsin joustavaksi.
Alkuraivauksen jälkeen työ on myös helpottunut huomattavasti. Lohkoille on tehty suunnitelmassa luetellut vuosittaiset hoitotoimenpiteet. Käytännössä se on niittoa raivaussahalla.
”Kun vesat hävitetään alueelta vuosittain, työmäärä on huomattavasti vähäisempi. Vesakkorisut ehtivät kasvaa vuodessa niin vähän, ettei niitä silloin ole tarpeen kuljettaa pois lohkolta”, Pettersson neuvoo.
JUHANI REKU
Sarja esittelee maiseman merkitystä elinympäristölle. Sarja alkaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
