KOULUPÄIVÄKIRJA Hitauden arvostus
Ihantalasta selvinneen isäni kunniaksi pidän puutarhan perillä kunnon risukasaa. Rintamalta palannut suurperheen isä hakkasi kuurissa havuja ja olkia lehmien kuivikkeeksi. Hän viipyili ja selvitteli ajatuksia rauhan miehenä.
Niinpä naapurini kärräsi pihakoivustaan metrisen valtiaspölkyn. Se on risukasani vieressä vaahteran alla kuin taideteos.
Vaahteran kylkeen puskee nuori tammi. Sen alla on kurpitsalaatikko. Olen ohjannut haaran risukasan päälle. Yksi vesa, kun hävisi voittajalle, lähtikin nousemaan tammen oksille. Kukkikin mahtavasti.
Äkkiä puussa oli jalkapallon kokoinen kurpitsa. Kurpitsa puussa! Seurasin, miten käy. Tuli tammenoksa vastaan, se teki kylkeen väistövaon. Mutta kurpitsa jatkoi. Milloin putoaa? Ei, se asettui tammea tukevan pötikän päälle ja on nyt ämpärin kokoinen ja loistaa lehvistöstä kuin täysikuu. Oksia väistäessään sen kyljessä on uurteita, elämänmerkkejä. Hitaus ja sitkeys sekä vastusten voittaminen pitivät sen puussa, kasvupaikallaan.
Jotkut eläkeupseerit luonnossa liikkuessaan katselevat miljöötä sillä silmällä, miten he järjestäisivät puolustusasemat maastoon. Niin tämäkin uranjälkeinen vanha pedagogi ottaa usein luonnosta symbolikuvia kasvatusteemoiksi. Ja yhden mainion esimerkin antaa tuo puukurpitsa.
Nyt elämme kilpailuyhteiskunnassa. Sankari on se, joka ensin ehtii, jolla on tilannenopeutta – ja tahtoa ohitella muita keinoja kaihtamatta. Tämä asenne kasvattaa vähän vastuksia sietäviä, levottomia, itsekkäitä kansalaisia.
Koulussa kilpailu ja voittaminen synnyttävät huolestuttavia asenteita. Lapsen ja nuoren luonnollinen kehitys, oppiminen ja hidas aikuistumisvaihe ohitetaan. Koulut kilpailevat voittajaoppilailla. Valmiusvaatimukset viedään yhä nuorempiin.
Jos ei tunnisteta lapsen luonnollista, kuhunkin ikään kuuluvaa kehitysvaihetta, voi käydä niin että lapsi on aina väärässä paikassa, tekee väärin tai ei tunne osaavansa.
Nyt on huolestuttu poikien jälkeen jäämisestä tyttöihin verrattuna. Hitaus on oppimattomuutta. Mutta onko se? Omassa luokassani huomasin, samoin kuin tuhansia kouluni oppilaita seuratessani, että ne hitaasti kehittyvät leimataan usein oppimattomiksi.
Vaan miten onkaan käynyt: se hiljainen poika, joka koulussa ei pärjännyt oppimiskilpailussa, onkin perustanut huoltoaseman, toinen katsastusliikkeen, kolmas maansiirtoyrityksen. Tiedän myös, ettei suomalainen NHL-tähtipelaaja saanut koulussa matikasta kuin vitosen, mutta kyllä hän on osannut dollari-miljoonia laskea.
Kasvatuksessakin parasta olisi, jos huomaisimme hitaammat ja pystyisimme vahvistamaan oppilasta itsensä ja toisten sietämisessä. Sietämättömyys lisää väkivaltaa, se jopa tappaa tai vahingoittaa sekä henkisesti että fyysisesti.
Ihmismielen kasvamisessa luonnollinen, hidas eteneminen on parasta. Ja sietäminen. Kurpitsa puussakin sen osoittaa. En raaskikaan tehdä uunissa paahtokurpitsaa, otan sen syksyksi verannan pöydälle taideteokseksi ja kasvatusoppaaksi. Kurpitsakilpailun voittanut rehentelee risukasan päällä, sillä on vain kattilankokoinen hedelmä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
