Kaivokset epäilyttävätKuusamon matkailuyrittäjiä
Osa matkailuyrityksistä pelkää kaivostoiminnalla olevan kielteisiä vaikutuksia heidän elinkeinoonsa. Kuva on Oulangan kansallispuistosta. Kari Salonen Kuva: Viestilehtien arkistoOULU (MT)
Kaivostoimintaa arvostelevat äänet ovat voimistuneet Pohjois-Suomessa. Sotkamon Talvivaaran kaivosyhtiö on saanut kuulla kunniansa paikallisilta asukkailta, ja ongelmia on ilmennyt myös Raahen kultakaivoksella, jossa jätealtaat mitoitettiin alussa liian pieniksi.
Viimeksi Kuusamon matkailuyrittäjät ilmaisivat epäilynsä kaivostoiminnan ja matkailun yhteiselon mahdollisuuksista.
Ruka-Kuusamo Matkailuyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Henrik Karvonen varoo kuitenkin visusti panemasta kaikkia kaivoksia samaan muottiin.
”Emme me missään tapauksessa halua Kuusamoon samanlaisia virheitä, joita Talvivaarassa on tehty, mutta Talvivaara on tapaus sinänsä. Jokainen kaivos on omanlaisensa, ja niiden käyttämät tekniikat hyvin erilaisia.”
Karvonen käyttää esimerkkinä Taivalkosken Mustavaaran kaivosta, jota ollaan avaamassa uudelleen. ”Tuskin sitä vastustaa yksikään matkailuyrittäjä.”
Kuusamoon, Oulangan kansallispuiston ja Kitkajoen tuntumaan kaavailtu kulta- ja uraanikaivos sen sijaan on paljon herkempi asia.
Karvonen kuitenkin painottaa, että suuri enemmistö matkailuyrittäjistä suhtautuu mahdolliseen kaivokseen hyvin asiallisesti ja analyyttisesti.
”Jyrkkiä kantoja puolesta ja vastaan on toki esitetty, mutta ne ovat hyvin pieni vähemmistö.”
Karvosen mukaan matkailuyrittäjät eivät halua sanella muille elinkeinoille, mitä ne voivat tai eivät voi tehdä.
Samaan tapaan oletetaan, että kaivokset eivät saa vaarantaa ympäristöä tai muiden elinkeinojen kuten matkailun toimintamahdollisuuksia.
Jos kaivokset toimivat kestävällä tavalla, niiden toiminta on sallittava siinä kuin muidenkin elinkeinojen.
Ruka-Kuusamon Matkailuyhdistyksen kyselyyn vastanneista jäsenistä yli puolet näki kaivostoiminnassa enemmän kielteisiä kuin myönteisiä vaikutuksia omaan yritykseensä. Joka neljäs piti uusia mahdollisuuksia suurempina kuin uhkia, ja viidennes oli odottavalla kannalla.
Karvonen sanookin, että Kuusamossa odotetaan ympäristövaikutusten arvioinnin (YVA) etenemistä.
Myös yhdistys tekee uuden kyselyn sitten, kun YVA:ssa saadaan tarkempia tietoja kaivoshankkeesta.
JOUKO RÖNKKÖ
HENRIK KARVONEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
