KALAJUTTU Vastakarin siikaa
Vastakarin kylän edustalla oleva merenlahti oli tyven ja rauhallinen, eikä veneilijöitä tai isompia kalastusaluksia näkynyt yleensä lainkaan. Ihailin salaa Saariston lasten Salttråkania, jossa asui seurallisia saarelaisia ja kiehtovia kesävieraita.
Vastakarin pohjoispohjalainen peräkylä oli pitkästyttävän rauhallinen asuinpaikka. Vastakarin asukkaat olivat vetäytyviä ja vaiteliaita. Kesät olivat aina samankaltaisia, hitaita ja helteisiä.
Vastakari ei ollut kalastajakylä, sillä vain pieni osa asukkaista oli kalanpyytäjiä. Asutus sijaitsi kaukana rantaviivasta, joten merenrannassa kävivät lähinnä lapset, kesämökkiläiset ja muutamat kalastajat.
Virttynyt lava-auto pysähtyi kerran viikossa pihaamme. Kalastaja-Olavi kiersi kauppaamassa vasta pyytämäänsä Perämeren siikaa. Savustettu siika oli hurmaava herkku, jota ostimme joka kerta, kun Olavi sitä möi.
Olavi oli uuttera ja vaatimaton. Hän ei kerskaillut kalasaaliillaan. Kokenut kalanpyytäjä osasi saaliinsa perusteella arvioida jopa siikakannan muutokset.
Olavi kuvaili aina seikkaperäisesti aamun merisäätä ja merenkäyntiä. Tieto meriveden liikkeistä ja lämpötilasta ilahdutti lapsia, sillä ohjelmaamme kuului päivittäinen uimareissu merenrantaan.
Olavi osasi sanoa, milloin kannatti mennä uimaan.
Isä perkasi ostetut siiat. Kalanpäät annettiin kissoille. Mahalaukut päätyivät tutkimusaineistoksi pienille luonnontieteilijöille. Tutkimme mitä siikamuori oli syönyt illalliseksi: pohjaeliöitä, eläinplanktonia ja kalanpoikasia.
Joskus kalanmahasta löytyi kilkkikin, tuo litteä, muinaiselta näyttävä äyriäinen, joka joskus saattoi tarttua hiekasta varpaisiin.
Kun olimme tutkineet siian syömät saaliseläimet, aloimme odottaa kalojen paistamista.
Isä suolasi kalat ja antoi niiden maustua tuhdin suolakerroksen alla. Sitten kalat ladottiin halstariin ja paistettiin molemmilta puolilta pannuhuoneen lämmityskattilassa.
Pian sahanpuruilta ja noelta haiseva pannuhuone tuoksui kutkuttavasti savustetulta siialta. Isä erotteli maukkaimmat kylkipalat lautaselleni.
Joskus paistoimme siiat merenrannassa grillissä. Savustettu siika maistui taivaalliselta raittiissa meri-ilmassa.
Vastakarissa asui maanviljelijöitä ja metsänomistajia muutaman kalastajan lisäksi. Kalastus oli lapsen mielestä kiehtovampaa ja vapaampaa kuin maanviljely. Kalastaja-Olavikin lähti autollaan merenrantaan, kapusi veneeseensä ja katosi vähitellen näkyvistä.
Verkot laskettiin iltatyveneen veteen ja nostettiin aamulla, kun tuuli ei vielä ollut noussut.
Perheemme ei kalastanut, joten suhtauduin kalastamiseen ihaillen ja arvostin kalamiehiä. En tiennyt mitään väkevästä merenkäynnistä, aikaisista aamuheräämisistä, elannon epävarmuudesta tai särkevistä käsivarsista, joilla oli aina vaan soudettava.
Merenranta oli haavepaikka, jossa istuskelin runovihkoineni. Kesät kuluivat ja kalastaja-Olavin auto kaartoi pihaan yhä harvemmin. Kaipasin savusiian kylkipaloja ja murehdin kalastuselinkeinon hiipumista.
Siian pyytäjät alkavat vähitellen uupua Vastakaristakin. Perämeren kalliorantamaisema on yhä riipaisevan kaunis kesäisenä aamupäivänä. Ranta-aitat ovat sinnikkäästi pystyssä. Rantaan on pystytetty uutukainen uimakoppi uusille uimarisukupolville.
Jos malttaa seisoskella rantakalliolla hetken, voi kenties nähdä kalastaja-Olavin veneen puksuttavan verkonlaskuun.
MARJAANA TAHKOKORPI
Oulu
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
