Lieksassa taajama-alueella pitkään hortoillut ja jo lopetuspäätöksen saanut susi jäi torstaina auton alle
Itä-Suomen poliisilaitokselle tuli alkutalven aikana lukuisia ilmoituksia Lieksassa taajama-alueella liikkuneesta sudesta.
Lieksassa liikkunut susi oli tottunut ihmisten välittömään läheisyyteen ja se käyttäytyi ihmistä kohtaan pelottomasti. Kuvituskuva. Kuva: Markku VuorikariPoliisi sai marras- ja joulukuussa useita ilmoituksia Lieksan taajamassa ja sen läheisyydessä liikkuneesta sudesta. Perjantaina 8. joulukuuta poliisi sai vahvistuksen siitä, että susi on kuollut jäätyään auton alle torstaina 7. joulukuuta.
Suurriistavirka-apua antaneet metsästäjät yrittävät poliisin pyynnöstä useasti karkottaa sutta taajama-alueelta, mutta se palasi takaisin asuttuun ympäristöön. Itä-Suomen poliisilaitos teki sudesta lopetuspäätöksen, koska se liikkui taajama-alueella asutussa ja rakennetussa ympäristössä.
Poliisi kertoo tiedotteessa, että havaintojen perusteella susi oli myös tottunut ihmisten välittömään läheisyyteen ja se käyttäytyi ihmistä kohtaan pelottomasti. Itä-Suomen poliisin tietoon ei ole kuitenkaan tullut suden aiheuttamia konkreettisia vaaratilanteita.
Poliisille ilmoitettiin susihavainnosta torstaina Lieksan taajamassa, mutta susi oli ehtinyt poistua paikalta ennen partion saapumista. Myöhemmin torstaina hätäkeskus sai ilmoituksen auton kanssa törmänneestä sudesta vajaat kymmenen kilometriä Lieksasta etelään. Lieksan riistanhoitoyhdistyksen SRVA-toimijat seurasivat suden jälkiä taajamasta kolaripaikalle ja vahvistivat poliisille, että kyse on samasta yksilöstä.
Itä-Suomen poliisilaitos kiittää Lieksan riistanhoitoyhdistystä erinomaisesta yhteistyöstä tilanteen hoitamisessa.
Myös toinen suurpeto jäi auton alle Joensuussa Ilomantsintiellä itsenäisyyspäivänä. Ilves kuoli törmättyäään autoon kantatie 74:llä Tuupovaaran risteyksestä hieman Joensuun suuntaan. Ilves kuoli törmäyksessä ja auton etuosaan tuli lieviä vaurioita.
Suurriistavirka-apuhenkilöstö toimitti Ilveksen pois paikalta ja se viedään Ruokaviraston tutkittavaksi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



