Venäjän sotilaallinen läsnäolo Turun saaristossa olisi todella vakavaa, kommentoi Ulkopoliittisen instituutin Aaltola
Ex-kansanedustaja Mikko Kärnän mukaan on varmaa, että Turun saaristoon on rakennettu sukellusvenesatama.Keskusrikospoliisi krp toteutti viikonlopun mittaan Turun saaristossa mittavan operaation, jonka kohteena olivat Airiston Helmi -nimisen yrityksen tilat.
Yrityksen taustalla on venäläinen liikemies. Airiston Helmi on ollut vuosien ajan Puolustusvoimien ja suojelupoliisin tarkkailun alla.
Lauantaina ja sunnuntaina pidätettiin kolme ihmistä, joista yksi on päästetty vapaaksi.
Krp:n mukaan tapaus liittyy talousrikostutkintaan, mutta kommandopipoiset aseistetut viranomaiset sekä tapauksen saattaminen presidentti Sauli Niinistön ja pääministeri Juha Sipilän (kesk.) tietoon herättävät runsaasti kysymyksiä.
Miten poikkeuksellinen Turun saariston operaatio on Suomessa, Ulkopoliittisen Instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola?
"Alue on logistisesti haasteellinen etsinnän näkökulmasta. Kuten viranomaiset ovat sanoneet, operaation mittavuus oli paljolti kiinni kohteen laajuudesta ja vaikeudesta. Varautuminen ongelmiin kotietsinnöissä on varsin järkevää oman henkilöstön suojaamisen näkökulmasta."
Asiassa aktiivisesti esillä ollut keskustan entinen kansanedustaja ja kapteeni evp Mikko Kärnä tuli viikonloppuna julkisuuteen tiedotteellaan, jossa ilmoitti saaneensa sotilaslähteistään varmaa tietoa siitä, että kyse on alueelta havaitusta tutkakalustosta ja alueen muokkauksesta sotasatamaksi.
Miten kommentoit Kärnän esiin tuomia väitteitä, Mika Aaltola?
"Huhuja liikkuu paljon. Toiset suurentelevat ja toiset pienentelevät asiaa, joka yhdistetään Venäjän valtiollisiin intresseihin. En itse lähtisi spekuloimaan suuntaan toiseen, ja olisi hyvin ongelmallista kertoa huhuja totuutena", Aaltola vastaa.
"Pitää odottaa tietoja siitä mitä tutkitaan. Viranomaiset ovat kertoneet vakavista talousrikoksista. Ei tämä ole mikään kulissi. Hämärät talousrikoksiin, esim. rahanpesuun, liittyvät verkostot ovat näinä aikoina itsessään merkityksellisiä", hän jatkaa.
Jos ilmenee, että alueella on ollut Venäjän sotilaallista toimintaa tai siihen suuntaan viittaavaa vieraan vallan läsnäoloa, miten vakava tilanne on?
"Se olisi todella vakavaa, äärimmäisen vakavaa ja vahingollista Suomen ja Venäjän suhteille. Mutta vieraan valtion sotilaallisesta toiminnasta Suomessa ei ole olemassa vielä mitään näyttöä", Aaltola jatkaa.
Pitäisikö valtionjohdon julkistaa asiassa enemmän tietoja medialle?
"Tämänhetkisen tiedon mukaan poliittisia päättäjiä on informoitu asiasta. Viranomaisten, poliisitutkinnan ja oikeuslaitokset asia on tällä hetkellä viedä prosessia itsenäisesti eteenpäin. Suomi on oikeusvaltio, ja erityisesti Venäjään liittyvissä asioissa tätä piirrettä on hyvä korostaa."
Mikko Kärnä korostaa MT:lle, että Turun saaristosta on hänen lähteidensä mukaan löytynyt muun muassa vierasta tutkakalustoa.
"Tietojeni taustalla on kaksi todella korkeaa lähdettä puolustusvoimissa. Halusin tulla tiedotteellani julkisuuteen, kun viranomaisten asiassa valitsema tiedotuslinja alkoi mennä oikeasti mediassa läpi. Ei talousrikoksista missään nimessä tiedoteta tasavallan presidenttiä", Kärnä painottaa.
"Lisäksi on varma asia, että sinne on rakennettu sukellusvenesatama. Onhan tämä täysin uskomaton ja erittäin vakava tilanne."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

