Järjestöjen puhemies puolustaa maataloutta
EU:n etujärjestöjen komiteaa vetävä ruotsalainen Staffan Nilsson puolustaa pohjoista maataloutta.
”Ruokaturva ja asumisen mahdollisuudet pitää turvata EU:n kaikissa osissa”, itsekin lypsykarjatilaa pyörittävä Nilsson sanoo.
Euroopan talous- ja sosiaalikomitea on etujärjestöjen edustajista koostuva elin, joka antaa lausuntoja EU-lainsäädännöstä.
”Vahvuutemme on siinä, että eri tahot, esimerkiksi ympäristöjärjestöt, ovat mukana jo valmisteluvaiheessa. Lausunnot ovat jo valmiiksi kompromisseja, joten niillä on vaikutusta EU-parlamentin ja komission näkemyksiin”, Nilsson perustelee.
Talous- ja sosiaalikomitean mukaan EU:n maatalousuudistuksen suurin kysymys on riittävä budjetti ja maailman ruokaturvasta huolehtiminen. Viherryttäminen on Nilssonin mielestä ”vähän temppuilua”, mutta sinänsä välttämätöntä. Sivu 7
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
