
Syksyinen tunnelma ottaa vaihteeksi vallan Suomen säästä
Pääosin on poutaa, aurinkokin voi pilkahtaa - toisaalta on myös syksyisiä sumuja sekä hyvin satunnaisia tihkusateita saadaan. Sää on myös keskimääräistä leudompaa.
Maan etelä- ja keskiosassa on laajalti sumupilveä, paikoin päivä voi jäädä täysin sumuiseksi. Arkistokuva. Kuva: Tuomo KesäläinenTänään keskiviikkona kuulaimmat säät osuvat Ahvenanmaalle, Pohjois-Pohjanmaan suunnalle sekä eteläisen ja läntisen Lapin seuduille. Maan etelä- ja keskiosassa on laajalti sumupilveä, paikoin päivä voi jäädä täysin sumuiseksi.
Länsiluoteinen tuuli pyrkii osaltaan harmautta rikkomaan - kaikkeen sekään ei enää pysty, kun aurinkokaan ei juuri apua anna. Ylä-Lapissa on vesikuurojen mahdollisuus. Ylin lämpötila vaihtelee vähän +5 asteen molemmin puolin, aivan lounaassa ollaan +10 asteen tuntumassa.
Yön alinkin lämpötila on melko korkea eli suuria keliongelmia ei odoteta - voimakas kaste sekä sen myötä petollinen musta jää kuuluu kuitenkin selvästi nyt vallitsevaan säätyppiin näin syksyn ja talven rajalla.
Torstaina ja perjantaina hyvin hajanaisia sateita voi liikkua Lapin yllä lännestä itään. Suurta sademäärää ei odoteta. Pilvisyys on vaihtelevaa.
Vallitseva läntinen ilmavirtaus - jossa on föhn-tuultakin mukana - on nopeasti ajatellen kuivaa. Maastossa on kuitenkin lauhan sään vuoksi jo sulavaa lunta sekä paljon sulia luontaisesti kosteita paikkoja. Tämä luo aivan maan tasolle olosuhteet yllättävänkin voimakkaalle kasteelle. Taivaan pidempiaikainen selkeneminen voi sitten jäähdyttää tien pakkasen puolelle ja synnyttää ns. mustaa jäätä.
Ilman lämpötila 2 metrin korkeudella voi olla vaikka +5 asteessa, mutta etenkin sillat, rampit, tien notkelmat sekä vaihteleva metsä- ja peltomaisema voivat yllättää liukkaudellaan.
Ilman lämpötila 2 metrin korkeudella voi olla vaikka +5 asteessa, mutta etenkin sillat, rampit, tien notkelmat sekä vaihteleva metsä- ja peltomaisema voivat yllättää liukkaudellaan. Öinen tähtitaivas tai aamun sinertävä kajastus voivat antaa ensimmäisen vinkin yllättävästä liukkaudesta tien päällä.
Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.
Siirry tästä MT:n sääpalveluun
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

