PERJANTAIVIERAS Kako, mökö ja tilli

Oletteko tulleet ajatelleeksi lintujen nimiä? Miksi nimi on tämä eikä tuo? Miksi uunilintu on uunilintu tai pajulintu eikä hyytiä?

Huuhkajan toinen nimi on tunnetusti hyypiä. Vähemmän on pohdittu, tulisiko linnun nimi maastonimestä hyyppä eli kallioinen kukkula.

Kaarne on korpin vanha ikinimitys, onhan sana korppi läntistä perua ja ruotsin kautta omaksuttu. Ilmeisesti korppi on voittanut kaarneen mytologisista syistä. Ja huutaahan korppi nimeään korp-korp... Mutta liittyykö kaarne jollain tavalla kaarnaan? Mikä korpin ekologiassa voisi olla kaarnaan liittyvää?

Lapsina haukuimme toisiamme: ”Sää oot ihan kako!” Se kako merkitsi puheessamme hullua. Mutta tosiasiassa kako tarkoittaa pöllöä, lehtopöllöä.

Entäs sitten kakari, joka Agricolan raamatunsuomennoksissa huutaa hyypiän rinnalla hylätyn kaupungin raunioilla? En osaa lintua tunnistaa, mutta tutkijat selittävät, että kakari on lounaisen Suomen vanha nimitys kuoville.

Entäs tämä mökö? Mököttäminen on ulospäin näkyvää murjottamista, mutta mökö on taivaanvuohi, joka soidinlentoaan lentäessään mäkättää kuin vuohi. Tämä mäkätys syntyy sulkien vipatuksesta.

Toinen keväinen ääni kuuluu toukomettiselle. Tämä mettinen ei ole mehiläinen, vaan kyyhkynen, joka huhuilee katuvaisena peltojen reunametsissä: ”Kyyh, kyyh kymmenen munaa, minä vaivainen vaihdoin kahteen munaan.”

Kulttuurimaiseman hakkinen eli kirkhakkinen on turkulaisittain nimetty naakka.

Hohkaharakka on saman suunnan nimitys närhelle. Mutta mikä ihme on tämä haiko? Jonkinlainen haukka? Hiistakka kuulostaa Harry Potter -kirjojen tarueläimeltä, mutta tarkoittaa kivitaskua. Kivitaskun nimihän tulee siitä, että ”se kilistää kiviä taskussaan”.

Kotkalla on kaksi nimeä, joista kokko liittyy jykevään nokkaan. Kotka taas voimakkaisiin käyriin kynsiin. Muistanette, että kotkaaminen on naulan lyömistä kahdella taitoksella ”lukkoon”. Samalla tavalla lukitsevat kotkan kynnet saaliin. Runollinen vaakalintu on mikä tahansa kotka tai haukka.

Tiaisten nimitys tulee linnun kevätlaulusta ti-ti-tyy. Ei yllätä ollenkaan, että puolet Suomea tunsi linnun nimityksellä tiitinen ennen lintukirjojen yhden mukaistavaa vaikutusta.

Hämäläisestä kielestä tunnistan palokärjen harvinaisen toisintonimen koro. Siis kaiketi alkuaan korolintu, vikaantuneiden puiden pärryttäjä. Mutta Savossa palokärki on ollut tilli. ”Tillin tallin tikka se tanssi koivun konkelolla…” Siis kuin humalainen? Ja kautta suomen tikkalinnun yleisnimitys on ollut kärki.

Mutta mikä on hähnä tai häähnä? Se on hämäläis-satakuntalainen nimitys ”kirjavalle tikalle”. Ehkä joku parkanolainen vanhan polven tietäjä osaisi sanoa lajinkin?

Joutsen on ollut laajalti Suomessa tunnettu nimityksellä luikko. Huutaahan se luikkaamalla.

Hanhi on olut itäisessä Suomessa lakla. Tuossa villihanhen laklattamisessa on muuten laulamisen lähtökohta. Nälkäkurki ei ole nälkää näkevä kurki, vaan silla on yleisesti tarkoitettu kattohaikaraa.

Tohlopin, Tohtaan ja Toholammin taustalla on vesilinnun nimi tohtaja. Liittyisikö sukelluskäyttäytymiseen? Tutkijat selittävät tohtajan kuikaksi, mutta oman kielitajuni mukaan kyseessä voisi olla koskelo.

Sääksi on protosuomea ja saamea. Siitä on pyöräytetty humoristinen kalasääski, onhan järvellä partioivalla kalasääskellä hahmollista yhteneväisyyttä ison hyttysen kanssa.

Luotolinnuista kajava on myös kaija, tiira on joskus tirri tai kirri ja lokki on loukio. Entisajan linnut nimettiin pihalla, pellolla tai veneestä Nimeämisen perustani oli ääni, ulkomuoto tai käyttäytymistapa.

Siksipä västäräkki on myös kuvaavasti kallonpotkottaja.

JUHA KUISMA

Kirjoittaja on kylien liiketoiminta-asiamies

Avaa artikkelin PDF