Sahara, jossa maa kumpuaa ja puu kasvaa – se on tietysti Rokua!

Lumikenkäily on talvisin yksi Rokuan kansallispuiston suosittuja ulkoilumuotoja. Kuva: Pekka Fali

Sahara puilla. Näin kuvailee eräopas Jorma Kuronen Rokuan hiekkaisia harjumaastoja. Saharan paahtava autiomaa ei tule ensimmäisenä mieleen, kun tarpoo lumikengillä upottavahankisessa mäntymetsässä.

Lumen alla hiekkaa kuitenkin riittää.

”Pookivaaralla peruskallion päällä on 80 metriä hiekkaa”, Kuronen kertoo.

Kansallispuisto perustettiin suojelemaan jääkauden jälkiä.

18 000 vuotta sitten mannerjää vetäytyi, ja länsituuli puhalsi satoja kilometrejä tunnissa. Sen seurauksena syntyneet harju- ja dyynimuodostumat tarjoavat karun mutta herkän elinympäristön.

Alueella kasvaa karuihin oloihin sopeutuneita kasveja. Niiden varassa elää harvinaisia ja uhanalaisia hyönteisiä.

Paksut jäkäläkankaat ovat säästyneet porojen laidunnukselta ja siksi harvinaisia.

Eräopas Jorma Kuroselle luonto on elämän ykkösasia. Satakunnan lennostosta eläkkeelle jäätyään hän on tehnyt opastuksia Rokuan Geoparkissa. Kuva: Pekka Fali

Suomen syvin suppa, Syvyydenkaivo, sijaitsee hieman kansallispuiston ulkopuolella mutta on käymisen arvoinen.

Se havainnollistaa loistavasti jääkauden vaikutuksia. Kun jäätikkö alkoi sulaa, harjuhiekkaan hautautui jättimäinen jäälohkare.

Lohkare suli ja jätti 300 metriä pitkän ja 50 metriä syvän laakean kuopan, supan.

Monet supat ovat täyttyneet vedellä ja muodostaneet järviä. Syvyydenkaivon pohja on kuitenkin suota. Vuosituhansien aikana turvekerrosta on kertynyt kahdeksan metriä. Supan rinteellä kasvaa muun muassa harvinainen kangasajuruoho.

Pookivaaralla sijaitsevasta palovartijan tornista on komeat maisemat – varsinkin pilvettömällä säällä. Kuva: Pekka Fali

Runsas polkuverkosto helpottaa kulkemista, eikä niiltä kannata poiketa, jottei jäkäläkerros kulu.

”Suppamaastossa myös eksyy helposti”, Kuronen varoittaa.

Merkittyjä reittejä on kiitettävästi, ja ne palvelevat myös lumikenkäilijöitä talvella.

Haastatteluhetkellä hiihtoladut olivat erinomaisessa kunnossa. Kuronen kehuu latuja Vuokattiakin paremmiksi. Kumpuileva maasto tarjoaa sopivasti laskuja ja nousuja.

Kurosen mielestä parasta Rokualla on hiljaisuus. Pieni kansallispuisto ei vedä samanlaisia massoja kuin Syötteen, Rukan ja Vuokatin laskettelukeskukset, mutta latua tai umpihankea hiihtävälle ja erämaisesta luonnosta nauttivalle paikka on paratiisi.

Opastuskeskus Supassa voi ihmetellä jääkauden aikaansaannoksia. Harju- ja dyynimuodostumia esitteli Thomas Virta. Kuva: Pekka Fali

Pookivaaran laki oli mannerjäätikön sulamisen jälkeen ensimmäinen saari valtavalla ulapalla. Maankohoamisen vuoksi rantavaiheet näkyvät maastossa porrasmaisena rantavallien sarjana.

”Saari, jonka meri hylkäsi”, Kuronen kuvailee Pookivaaraa.

Vaaralla sijaitsee puunlatvojen yläpuolelle ulottuva torni, joka vielä 1970-luvulla palveli palotornina.

2012 kunnostetun tornin tasanteilta voi nyt katsella maisemia. Torniin on myös merkitty aaltokuviona, missä muinaisen Ancylus-järven pinta oli 10 000 vuotta sitten.

Rokuan kansallispuisto on osa Rokua Geoparkia, joka on Suomen ensimmäinen kohde Unescon ainutlaatuisten geologisten kohteiden verkostossa. Kansallispuiston lisäksi Rokua Geoparkiin kuuluvat Oulujärven ja Oulujokilaakson alueet.

Juttu on julkaistu alun perin MT:n painetussa Metsänomistaja-numerossa 10.2.2016.

• Rokuan kansallispuisto 
sijaitsee Pohjois-Pohjanmaalla Utajärven, Vaalan ja 
Muhoksen kuntien alueella.
• Perustettu vuonna 1956.
• Puiston pinta-ala on 11 neliökilometriä. Se on kansallispuistoista kolmanneksi pienin.
• Jääkauden jäljet näkyvät 
Rokualla. Supat, harjut ja dyynit tekevät maisemasta erityisen. Puisto suojelee karun metsän jäkäläkankaita sekä paahderinteiden 
elinympäristöjä.
• Suosittuja harrastuksia 
puistossa ovat patikointi, 
marjastus, sienestys, hiihto, lumikenkäily ja maasto­pyöräily.
• Kävijöitä vuonna 2020 noin 22 300.
• Lähde: Metsähallitus