KOMMENTTI Ei kai taas!
”Talvivaara on lupaillut parempaa jo monta vuotta, mutta aina vain on kaikki mennyt huonommaksi.”
Tämä viime viikolla Sotkamon keskustelutilaisuudessa kuultu lausahdus tuli mieleen maanantaina, kun tieto kaivoksen kipsisakka-altaan uudesta vuodosta kiiri maailmalle.
Entistä useampi suomalainen on tämän tapauksen jälkeen valmis panemaan tulpan Talvivaaran putken päähän. Tällainen peli ei kerta kaikkiaan vetele.
Jos uskoo Talvivaaraa, ympäristön suojelu turvataan parhaiten sillä, että kaivos saadaan toimimaan kunnolla. Silloin vettä ei kerry kaivosalueelle, vaan se sitoutuu liuotuskasoihin. Jopa suljettu vesikierto olisi mahdollinen muutaman vuoden kuluttua.
Ainakaan Sotkamossa ei enää uskota näihin puheisiin. Kunnan johto vaatii valtiota ottamaan ohjat jämäkämmin käsiinsä, suurin omistaja kun on.
Valtion Solidium uskoo, että kaivos saadaan jaloilleen ja ympäristöasiat kuntoon. Solidiumia valvoo valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri Heidi Hautala (vihr.).
JOUKO RÖNKKÖ
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
