Valion kilpailurajoituksista keskustellaan
Kilpailu- ja kuluttajavirasto KKV on valmis keskustelemaan Valiolle asetetuista kilpailurajoituksista, Savon Sanomat uutisoi.
Syynä on maitomarkkinoiden muuttunut tilanne. Etenkin kaupan omien merkkien kasvu on vähentänyt Valion markkinaosuutta perusmaidoissa.
KKV:n pääjohtaja Juhani Jokinen kertoo Savon Sanomille, että virastolla on valmius keskustella Valion kanssa esimerkiksi siitä, millaisin hinnoin Valio voi osallistua kilpailuun kaupan omien maitomerkkien valmistamisesta.
Kaupan omat maidot ovat kärsineet raaka-ainepulasta, sillä Suomen maitotilalliset toimittavat noin 80 prosenttia raakamaidosta Valiolle.
Olli Toivanen
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
