Hiipunut autokauppa jarrutti Keskon tulosta
Kauppakonserni Keskon tulos laski selvästi vuoden toisella neljänneksellä. Autokaupan myynnin lasku sekä laajentuminen Venäjän markkinoille rasittivat yhtiön tulosta.
Tulos ennen veroja painui 58 miljoonaan euroon, kun se viime vuonna vastaavaan aikaan oli 84 miljoonaa euroa.
Heikkoon tuloskehitykseen vaikuttivat uusien kauppojen avaukset, vuokrakustannusten nousu sekä myynnin kasvun hidastuminen katsauskauden loppupuolella. Auto- ja konekaupan osuus pieneni lähes viidenneksen. Yhtiön mukaan autoveron muutos vaikutti autokaupan myynnin laskuun.
Yhtiön liikevaihto pysyi jotakuinkin ennallaan alle 2,5 miljardissa eurossa. Liikevaihdon arvioidaan seuraavan vuoden aikana kasvavan, liikevoiton ei.
Ruokakaupan osuus Keskon liikevaihdosta on yli miljardi euroa, ja se kasvoi hieman myös toisella vuosineljänneksellä.
Investointeihin Kesko käytti toisella vuosineljänneksellä reilut 67 miljoonaa euroa, kun vuosi takaperin luku oli reilut 130 miljoonaa.
Kesko on viimeisen viiden vuoden aikana investoinut isolla kädellä. Suomeen, Ruotsiin ja Venäjälle on avattu nelisenkymmentä K-Rautaa. Kotimaassa alkuvuonna avattiin kolme uutta K-citymarketia, viisi K-supermarketia ja Anttila-tavaratalo. Rakenteilla on kolme uutta K-citymarketia ja kymmenen K-supermarketia.
”Venäjän kauppapaikkojen saatavuuden ja investointien sopeuttamisen seurauksena Keskon Venäjän liiketoimintojen kasvutavoitteiden ennakoidaan toteutuvan aikaisemmin ilmoitettua hitaammin”, yhtiön pääjohtaja Matti Halmesmäki kertoo.
Kesko arvioi nyt Venäjän rautakaupan liikevaihtoennusteeksi 800 miljoonaa euroa ja ruokakaupan tavoitteeksi 500 miljoonaa euroa vuonna 2017, kun aikaisemmat arviot olivat vuodelle 2015.
Halmesmäki kertoi tulostilaisuudessa, että yhtiössä alkaa voimakas sopeutusohjelma. Kannattavuuden heikkeneminen on johdolle kova pala. Tavoitteena on karsia kuluja sadan miljoonan euron arvosta.
”Ihan pienillä toimenpiteillä näin isoa muutosta ei saada aikaan. Vanhassa firmassa on monikerroksisuutta. Juustohöylä ei riitä eikä mikään rivi ole pyhä”, Halmesmäki analysoi.
TANJA KORPELA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
