Lomarahoista tulossa lisälasku tuhansille yrittäjille
Hallituksen aikomus laajentaa lomarahaoikeus kaikkiin palkansaajiin on tuomassa lisälaskun tuhansille yrittäjille.
Koneyrittäjä Ari Siivonen lanasi tiistaina Hollolassa hiekka-autotietä. Siivonen ei ole laskenut, millaisia kuluja yrittäjälle syntyy hallituksen tuoreista linjauksista. Kuva: Markku VuorikariTyöehtosopimusten ulkopuolella olevista 225 000 työntekijästä noin kolmannes on jo saanut lomarahansa, mutta loput eivät. Laajennus koskisi 25 000 yrittäjää, joille lankeaisi 235 miljoonan euron lisälasku.
Laista voi MT:n tietojen mukaan tulla myös ehdollinen, jolloin lomarahojen maksamisesta voitaisiin sopia paikallisesti.
Yrittäjä ei vielä menetä yöuniaan.
”Hallituksen päätökset ovat kesken. Elän tätä päivää”, hollolalainen maarakennusyrittäjä Ari Siivonen sanoo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
