Elinkeinoyhtiö tuo kylään palveluja
Kyläläisten perustama Omakylä Vuolenkoski Oy keskittyy täysillä uuden kyläkeskuksen kehittämiseen.
Elinkeinoyhtiö osti pari vuotta sitten kunnalta kahdeksan hehtaarin alueen Konneveden ja Kymijoen väliin sijoittuvalta niemeltä.
Idea johti liiketoimintasuunnitelmaan, jonka jälkeen alueelle saatiin asemakaava ja kunnallistekniikka. Ensimmäiset tontit on myyty ja muutama jo rakennettu.
Kyläkeskuksen rakentaminen etenee kolmessa vaiheessa, yhtiön hallituksen puheenjohtaja Mikko Haapanen kertoo. ”Vuonna 2020 ollaan aika pitkällä.”
Alue on kaavoitettu vakituisen asumisen satamakyläksi, joka tarjoaa palveluita ja yrittäjille toimitiloja.
Vakituisen ja vapaa-ajan asukkaan raja on Haapasen mukaan häilyvä. Hän on siitä itse hyvä esimerkki. Puolet vuodesta Haapanen asuu Espoon Tapiolassa ja toisen puolen Vuolenkoskella, jossa hänellä on maatila.
Yhtiön puheenjohtajana Haapanen on kovan sarjan ammattilainen. Hän toimii hallituksen puheenjohtajana myös Boardman-yhtiössä, jonka toimialana on kehittää hallitustyöskentelyä yrityksissä.
Oma motiivi kylän kehittämiseen on selvä. ”Haluan, että minulla ja seuraavilla sukupolvilla on hyvät palvelut.”
Haapanen luonnehtii kyläyhtiötä yhteiskunnalliseksi yritykseksi. Kaikki tuotto käytetään kylän kehittämiseen.
TARJA HALLA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
