Kalatalousalan kokonaistuotot kasvussa – vuonna 2016 tuottoa yli 900 miljoonaa euroa
Kalatalousalalla toimi vuonna 2016 yhteensä 1 779 yritystä.Vuonna 2016 kalatalouden toimialojen kokonaistuotot olivat 901 miljoonaa euroa, mikä on seitsemän prosenttia enemmän kuin vuonna 2015. Koko kalatalouden jalostusarvo kasvoi lähes viidenneksellä ja oli 146 miljoonaa euroa, Luonnonvarakeskus Luke kertoo.
Kalatalousalalla toimi vuonna 2016 yhteensä 1 779 yritystä. Kalatalouden tuottama jalostusarvo oli 146 miljoonaa euroa ja alan yritykset työllistivät 2 502 henkilötyövuotta.
Yrityksistä 73 prosenttia oli kalastusyrityksiä. Tuotoiltaan suurin toimiala oli kalan tukkukauppa. Henkilöstöä oli eniten jalostajien palveluksessa. Jalostus työllisti 30 prosenttia toimialan työvoimasta.
Henkilötyövuosien määrä kasvoi kalakaupassa ja laski kalanjalostuksessa sekä alkutuotannossa.
Kalakauppa ja jalostus ovat hyvin keskittyneitä, sillä kymmenen suurinta yritystä tuottaa selvästi yli 80 prosenttia toimialojen kokonaisliikevaihdosta.
Kalatalouden nettotulos oli voitollinen ja parempi kuin vuonna 2015 kaikilla toimialoilla. Suurimman nettotuloksen, 6,6 miljoonaa euroa, tekivät kalan vähittäiskauppiaat.
Vuonna 2016 kalatalouden tuotot kääntyivät yhden vuoden laskun jälkeen taas nousuun. Vain kalastusyritysten tuotot laskivat, mutta muiden kalatalouden toimialojen tuotot kasvoivat.
"Eniten kasvoivat kalan tukkukaupan tuotot, 15 prosenttia. Vuonna 2016 kalan tukkukauppiaat tekivät myös kalatalouden suurimmat tuotot, 322 miljoonaa euroa. Kalanjalostuksen tuotot olivat 311 miljoonaa euroa", Luken tutkija Markku Kärnä kertoo tiedotteessa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

