Ilveksen pyyntiin 548 poikkeuslupaa
Suomen riistakeskus on myöntänyt poikkeuslupia ilveksen kannanhoidolliseen pyyntiin poronhoitoalueen eteläpuoliseen Suomeen. Luvat on kohdennettu alueille, joilla ilvestiheys on suurin.Suomen riistakeskus on myöntänyt 1.12. alkavalle metsästyskaudelle 548 poikkeuslupaa ilveksen kannanhoidolliseen pyyntiin poronhoitoalueen eteläpuolelle kuuluvaan osaan maata.
Poikkeusluvat on kohdennettu niin, että ne painottuvat maan ilvestiheimmille alueille. Myös vahinkotilanne, riistataloudelliset haasteet ja ilvesten ihmisarkuuden säilyttäminen on huomioitu lupia myönnettäessä.
Kannanhoidollisen pyynnin tavoitteena on pysäyttää ilveskannan kasvu tihentymäalueilla. Lisäksi niiden avulla vähennetään ilveksen aiheuttamia haittoja elinkeinoille.
Samalla ilveskannan sosiaalinen kestävyys turvataan.
Suomen riistakeskuksen mukaan ilveskanta on lähes kolminkertaistunut runsaaseen 2500 aikuiseen yksilöön viimeksi kuuluneen kymmenen vuoden aikana. Sen vuoksi kantaa on pyritty viime vuosina hillitsemään.
Hoitosuunnitelman tavoitteena on elinvoimainen mutta ihmisarka ilveskanta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

