Kananmunan asennolla on väliä
Tylppä vai terävä pää ylöspäin pakkauksessa? Siinäpä vasta pulma.
Kananmunan säilytysohjeissa kerrotaan yleisesti, että munat tulee säilyttää tylppä pää ylöspäin. MT:n lukijapalstalla (3.8.) väitettiin, että oikea säilytysasento vaikuttaa kananmunien säilyvyyteen.
Maaseudun Tulevaisuus päättikin selvittää, missä asennossa kananmunia pitää säilyttää ja onko säilytysasennolla vaikutusta säilyvyyteen.
Kysymys oikean säilytysasennon merkityksestä muodostuikin yllättävän vaikeaksi.
Haastateltavien ehdoton yksimielinen kanta oli, että kananmunat pitää pakata ja säilyttää tylppä pää ylöspäin.
”Kanan muniessa ilmakupla muodostuu luonnollisesti munan tylppään päähän”, kertoo toiminnanjohtaja Lea Lastikka Siipikarjaliitosta.
Luonnollisessa asennossa kananmunan rakenne on kaikkein parhain ja keltuainen kiinteästi valkuaisen ympäröimänä.
”Jos kananmuna pakataan toisin päin, pyrkii ilma ylös toiseen päähän. Liike rikkoo kananmunan rakenteen”, kertoo yliopistonlehtori Jarmo Valaja Helsingin yliopiston maataloustieteiden laitokselta.
Myös Satamuna Oy:n toimitusjohtaja Marko Haavisto toistaa oikean säilytysasennon olevan tylppä pää ylöspäin.
”A-luokan kananmunissa ei saa olla liikkuvaa ilmatilaa. Kun kananmuna on tylppä pää ylöspäin kennossa, ilmatila on optimaalinen”, kertoo isäntä Ari Puuri.
A-luokan kananmunat menevät vähittäiskauppoihin. Laatuvaatimuksiin on kirjattu, että kananmunan ilmatilan pitää olla liikkumaton.
Kuitenkaan vastausta siihen, kuinka paljon haittaa vääränlaisella säilytysasennolla on säilyvyyteen, ei kukaan haastateltavista osannut arvioida.
Kysymys jää edelleen ilmaan. Onko oikeanlaisella säilytysasennolla todella suurta merkitystä tavalliselle kananmunan kuluttajalle?
”Oikea säilytyslämpötila vaikuttaa luultavasti enemmän kananmunien säilyvyyteen kuin oikea asento”, arvioi Lastikka.
Ei varmaankaan ole vaarallista, jos kotona munien terävä pää törröttääkin kennossa taivasta kohti. Kuitenkin kaupasta kananmunat pitää, laatuvaatimuksia noudattaen, olla tylppä puoli ylöspäin.
ELINA HELMANEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
