Saarella tarvitaan yhteistyötä
Saarella on tietokonepeli, jossa joukko ihmisiä haaksirikkoutuu saareen. Pelastajat tulevat hakemaan ihmiset vasta 15 kuukauden päästä.
Ennen kuin pelastajat tulevat saarelle, saaressa täytyy tutkimalla löytää kiviä ja puita, joista sitten voi tehdä rakennuksia. Täytyy myös löytää ruokaa. Sitä saa kalastamalla kalaa merestä tai voi kyntää ja viljellä peltoa, josta sitten saa viljaa.
Pelissä tarvitaan yhteistyötä ja monta tietokonetta. Joka kuukauden kuluttua järjestetään äänestys, rakennetaanko leirinuotio vai suoja vai koulu. Kuukausi ei ole kuitenkaan pelissä kovin pitkä, joten toimintoja pystyy tekemään aika vähän.
Kerätyt puut ja kivet menevät yhteiseen varastoon. Kiviä saa louhoksesta ja puuta metsästä. Peli loppuu kun pelastajat tulevat.
Pelissä ei ole voittajaa, mutta pelaajajoukko voi saada hymiöitä. Pelissä on hauskaa yrittää pärjätä loppuun asti ja pitää hymiöt korkeilla pisteillä.
Huono puoli on se, että haaksirikkoutuneita ihmisiä ei näy saaressa esimerkiksi kävelemässä.
ALIINA MANSIKKAMÄKI, 9
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
