Omenaetsivät jäljittivät harvinaisen Mannerheimin Omenan
Pitkään etsintälistalla ollut omenapuu löytyi Asikkalan Kalkkisista yksityisestä pihasta.Marsalkka Carl Gustaf Mannerheimin mukaan nimetty paikallisomena löytynyt Asikkalan Kalkkisista, tiedottaa Luonnonvarakeskus (Luke). Lajike on ollut pitkään paikallisomenia kartoittavan hankkeen etsintälistalla, ja lopulta vanha puu löytyi viime syksynä Asikkalan Kalkkisten kylästä yksityispihasta.
Omistajien mukaan omenapuu on istutettu viimeistään 1940-luvun lopulla. Siitä on nyt otettu jaloversoja lajikkeen säilyttämiseksi. Lajike sijoitetaan kansalliseen geenivaraomenapuiden kokoelmaan, Louhisaaren hedelmätarhaan, Fruticetumin hedelmälajipuistoon Lohjalle ja myös Asikkalaan.
Lajike on nimetty marsalkka Mannerheimin mukaan, sillä hän mieltyi kesällä 1921 kalastusmatkalla Asikkalassa maistamaansa isoon keltakuoriseen omenaan. Saman vuoden syksynä häneltä kysyttiin, voisiko Asikkalassa syntyneen omenalajikkeen nimetä ’Mannerheimin Omenaksi’.
Luken tutkija Maarit Heinonen kirjoittaa Mannerheimin Omenan’ historiasta myös Luken blogissa "Mannerheim, kanavan kasööri ja Suomi-Filmi".
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

