Sipilä ehdottaa yrittäjävähennystä
Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä korosti lauantaina Suomen Yrittäjien valtakunnallisilla päivillä tarvetta parantaa yrittämisen edellytyksiä.
Henkilöyhtiöiden ja osakeyhtiöiden välille syntyvä verotuksen ero tulisi Sipilästä korjata. Korjaava toimi voisi olla yrittäjävähennys henkilöyhtiöille.
Myös perintö- ja lahjaveron korvaaminen myyntivoittoverolla ja muilla mahdollisilla veromuutoksilla on Sipilän mukaan selvitettävä.
Sipilä vaatii tuntuvia vähennyksiä Suomen virkamieskuntaan. Valtion ja kuntien virkamiesten määrää pitää Sipilän mukaan vähentää kymmenillä tuhansilla. Suuri osa vähennyksistä voidaan hoitaa eläköitymisen kautta.
Verohallinto on jo näyttänyt hyvää esimerkkiä.
”Siellä on digitalisoinnin ansiosta henkilöstön määrä vähentynyt ja palvelu parantunut. Nyt meillä on mahdollisuus tehdä sama koko julkisella sektorilla.”
TARJA HALLA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
