Luonnonvaroista haetaan talouskasvua
Suomi hakee kasvua luonnonvarojen kestävästä käytöstä.
Työ- ja elinkeinoministeriö, maa- ja metsätalousministeriö sekä ympäristöministeriö laativat yhdessä Suomelle biotalousstrategiaa.
Tavoitteena on kehittää uusia korkean arvon tuotteita sekä käyttää puu ja muut biomassat entistä tehokkaammin kokonaan hyväksi.
Uusilla biotuotteilla pyritään korvaamaan öljypohjaisia tuotteita. Biotaloudelle nähdään Suomessa hyvät mahdollisuudet sillä raaka-aineita riittää.
Ohjelmapäällikkö Jussi Manninen VTT:stä kertoo, että ruoka on tärkeä osa biotaloutta. ”Terveysvaikutteisille tuotteille on markkinarako.”
Pakkausmateriaalit ja puurakentaminen ovat ministeriöiden strategiassa tärkeässä osassa. Manninen näkee, että biomuovit ja nanoselluloosa valtaavat alaa pakkausmateriaaleissa.
Energian tuotannossa voidaan hyödyntää biomassoja, jotka eivät sovellu syötäväksi tai materiaaleiksi. Esimerkiksi jätteistä voidaan tuottaa biokaasua tai etanolia. Lähivuosina puusta aletaan tekemään öljyä Joensuussa ja Lappeenrannassa.
”Jos kehitys kulkee odotusten mukaan, voisi ala tarjota tulevaisuudessa 10 000–20 000 uutta työpaikkaa vuoteen 2020 mennessä”, arvioi Sixten Sunabacka työ- ja elinkeinoministeriöstä.
Työpaikkoja tulisi niin alkutuotantoon kuin myös prosessointiin ja tuotekehitykseen.
”Kehitys riippuu paljon öljyn hinnasta”, sanoo apulaisosastopäällikkö Liisa Saarenmaa maa- ja metsätalousministeriöstä. Jos öljy on halpaa, ei markkinoilla ole kiinnostusta biotalouden tuotteisiin.
EU:n sisällä ongelmia tuottaa, että Suomi keskittyy biotaloudessa metsään ja Keski-Eurooppa maatalouteen. Puutteellisen tiedon vuoksi EU:ssa metsän käytölle saatetaan ajaa sääntöjä ja rajoituksia, jotka heikentäisivät Suomen mahdollisuuksia.
Tavoite on, että valtioneuvosto tekee biotalousstrategiasta periaatepäätöksen huhtikuussa. Strategian on tarkoitus tukea Kataisen hallitusohjelman vihreän talouden kasvutavoitteita.
Yksin Suomi ei ole panostamassa biotalouteen. Saksa on Suomea kehityksessä edellä, samoin Hollanti ja Ruotsi. Myös Yhdysvallat ovat laatineet strategiansa biotalouteen.
TUURE KIVIRANTA
www.biotalous.fi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
