Ministeriön selvitys: Business Finland on myöntänyt koronatukea pääosin säädösten mukaisesti, mutta yksittäistapauksissa kriteereistä on lipsuttu
Esimerkiksi yksittäisissä tapauksissa tukea oli myönnetty yksityiselle elinkeinonharjoittajalle.
Business Finlandin tukipäätöksistä on käyty julkisuudessa kiivasta keskustelua. LEHTIKUVA / VESA MOILANENBusiness Finland on myöntänyt koronatukea pääsääntöisesti säädösten mukaisesti, työ- ja elinkeinoministeriön selvityksessä todetaan. Joissakin yksittäistapauksissa tuen myöntämisen kriteerit eivät ole täyttyneet.
"Näihin tietenkin puututaan. Kokonaiskuva kuitenkin on se, että tuki on saavuttanut hakijat kriteerit täyttäen ja lainsäädännön mukaisesti", sanoo työ- ja elinkeinoministeriön johtaja Antti Joensuu tiedotteessa.
Tarkastusraportin mukaan yksittäisissä tapauksissa rahoituskriteereitä ei ole sovellettu yhdenmukaisella tavalla. Business Finlandin tuki ei ole tarkoitettu yksinyrittäjälle, mutta yksittäisissä tapauksissa tukea oli myönnetty yksityiselle elinkeinonharjoittajalle.
Tukea oli myönnetty myös yrityksille, joilla oli päätöksentekohetkellä puutteita tietojen toimittamisessa verottajalle. Tämä on Business Finlandin rahoitusehtojen vastaista. Tukea saatettiin myöntää myös rahoituskriteerien vastaisesti yli 30 prosenttia yrityksen liikevaihdosta.
Business Finlandin Risto Setälä sanoi STT:lle torstaina, että tukipäätöksiä on tehty 12 000 ja tarkoitukseen on myönnetty noin 315 miljoonaa euroa.
Tarkastuksen ministeriölle teki BDO Audiator. Selvityksessä tarkasteltiin, ovatko Business Finlandin tukien rahoituskriteerit olleet selkeät ja hyvin viestityt sekä onko käsittely tehty asianmukaisesti ja säädösten mukaisesti.
Tarkastuksen perusteella Business Finland on viestinyt ja neuvonut hakijoita rahoituspalveluista asianmukaisesti. Se ei ole rahoittanut maksuhäiriöisiä yrityksiä.
Business Finlandin tukipäätöksistä syntyi julkisuudessa kiivasta keskustelua, kun ilmeni, että tukia ei myönnetty vaikeuksiin joutuneiden yritysten kiinteisiin kuluihin vaan kehittämishankkeisiin. Lain mukaan Business Finlandin rahoitus on tarkoitettu tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan.
Hallitus on luvannut yrityksille suoraa tukea koronakriisiin vajaat 1,5 miljardia euroa, josta Business Finlandin osuus on 800 miljoonaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
