Rahat vai vesivessa, Häkämies?
Olen kohdannut katkeran dilemman.
En tiedä kummasta tulisi vetää herneet syvemmälle ilmatiehyisiin:
Siitä, että vesivessa oli jonkun mielestä niin loistava keksintö, että rööriä kannatti vetää pitkin pienintäkin pitäjää, vai siitä, että Jyri Häkämiehen ja Mauri Pekkarisen röörit olivat seitsemän vuotta sitten niin tukossa, että he möivät kymmenien miljardien arvoisen lannoitetehtaan pilkkahintaan.
Vaikea valinta.
Autuaasti jälkeenjääneille tiedoksi, että Länsi-Euroopan ainoa fosfaattikaivos Siilinjärvellä sekä Soklin kaivosoikeudet heltisivät Häkämiehen ja Pekkarisen siunauksella norjalaiselle Yaralle Kemira GrowHow -kaupan kylkiäisinä noin 207 miljoonalla eurolla.
Moinen summa tuhraantuu nykypäivänä helposti vaikka Haminasta Vaalimaalle moottoritietä pykäillessä.
Sittemmin maataloustuilla ja ruuan ostohinnalla on muun lystin ohessa päästy maksamaan osinkoja norjalaisen firman osakkaille jatkuvasti kohoavien lannoitekustannusten muodossa.
Agroekologian professori Juha Helenius huomautti ministeritason hupsistalallaasta tekemässään kantelussa, ettei ruuantuotantoon liittyvää strategista luonnonvaraa olisi pitänyt myydä kansalaisilta kysymättä ja eduskuntaa kuulematta.
En tiedä tuntuiko tuolloin ministeriaitiossa vieraalta Heleniuksen esittämä ajatus siitä, että muutamassa vuosikymmenessä ruuan kysyntä kasvaa jo väestönkasvunkin takia ja samaan aikaan sen tuotannolle välttämätön fosfori ehtyy.
Häkämiehen mielestä mikään ei mennyt kaupassa pieleen, koska Yara vie Suomen työllisyydelle tärkeää Soklin kaivoshanketta eteenpäin.
Valitettavasti Yara on pärjäillyt varsin pulskasti Siilinjärven apatiitilla, eikä Soklin uraanipitoinen fosfori ole vielä ulottanut säteitään savukoskelaisten lompakkoihin. Yara on reilusti luvannut harkita Soklin avaamista, mikäli valtio tukee tehtaan ratainvestointeja 350 miljoonalla eurolla.
Anteeksi, nyt tuli jostakin syystä kauhea tarve päästä vessaan.
No, tikulla silmään ja niin edelleen. Sitä paitsi vesivessat antavat taantumalle perspektiiviä. Jos taantuma taittuu kymmenen vuoden päästä, viemäriverkoston saneerausvelka mönkii vielä 190 vuotta. Ei vähä mitään.
Joten kenties vesivessa on kuitenkin karvaampi moka.
Systeemi, joka muuttaa kallisarvoisen fosforin ongelmajätteeksi, kuluttaa puhdasta juomavettä ja tuuttaa lääke- ja hormonijäämät vesistöihin jälkipolvien kummasteltavaksi ei herätä kummoistakaan ylpeydentunnetta länsimaisesta sivistyksestä.
Posliininen norsunluutorni pitää pykätä jopa aasialaiseen rantamajaan, jotta kyykistymiskyvyttömät eurooppalaiset – itseni mukaan lukien – uskaltaisivat käydä vessassa.
No, ehkä rantamajan takana on kuitenkin jätevedenpuhdistamo? Ja kuka sellaista tahtoo miettiä?
Jos vesivessa olisi toimiva keksintö, se olisi vetänyt huuhteluveden mukana Pekkarisen kravatin ja pidätellyt tätä aloillaan sen aikaa, että Häkämies olisi unohtanut miksi hän seisoo Pekkarisen toimistossa – eikö vain lounasruokalassa ollutkin tänään merimiespihvejä?
Koska vahinko on jo tapahtunut ja ministereiden verbaalisia ja leimasimella vahvistettuja pökäleitä on työlästä muuttaa rahaksi, kohdistakaamme katseemme siihen tuotteliaampaan päähän ja jäljellä oleviin raaka-ainevarantoihin.
Tuntuu mielipuoliselta maksaa norjalaisille fosforista, kun jopa Pekkarinen ja Häkämies syytävät sitä itseään maailmaan minkä muilta kiireiltään ehtivät.
Metsähallituksen mahdollisen yhtiöittämisen myötä metsät, turpeet ja pohjavedet siirtyvät ministereiden taantuman tutisuttamiin kätösiin, malmivarannoista nyt puhumattakaan. Vielä lienee siis liian aikaista luvata niistä riittävän iloa tuleville polville. Mutta onhan meillä sentään omat tuotoksemme.
Huussikulttuuri on supisuomalaista raaka-ainetuotantoa, jota kehittämällä paskasta voitaisiin vaihteeksi tehdä kultaa. Tarvitaan vain oikea tahtotila, sekä byrokratiaa ja kakkajuttuja pelkäämätön etujoukko.
Kavutessamme puhujapönttöön tai arkisemmalle porsliinille kyse lienee kuitenkin lopulta siitä, osaammeko arvostaa ja kehittää sitä, mitä meillä on.
tuulikki.viilo@
maaseuduntulevaisuus.fi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
