Venäläinen haluaa kalastaa heittämällä
MIKKELI (MT)
Venäläiset ovat intohimoisia heittokalastajia. Vetouistelu kiinnostaa vain harvoja.
Kalastuskulttuuri eroaa muutenkin suomalaisesta.
Suomessa ainakin osa vapaa-ajan kalastajista on vähitellen tajunnut, ettei kaikkia vieheeseen tarttuneita kaloja kannata tappaa, jos kalakannasta halutaan pitää huolta.
Venäjällä valikoivaa kalastusta ei juurikaan tunneta, mutta Suomessa vierailevat harrastajat ymmärtävät kalastusoppaan valistusta.
”Asiakkaille yritän kertoa, että otamme 2–4 ruokakalaa ja loput päästämme takaisin. Ja kyllä asiakkaat ovat nyökytelleet, kun ehdotan, että vapautamme esimerkiksi isot kuhat”, Mika Kärkkäinen sanoo.
Hauki on Kärkkäisen mukaan kalastusmatkailuyrittäjälle tärkein kala Saimaalla, koska hauen saa saaliiksi varmimmin.
”Lohella voidaan houkutella tänne väkeä, mutta riski tyhjästä päivästä veneessä on suuri, jos uistellaan vain lohta.”
Saimaan lohen tulevaisuutta Kärkkäinen pitää hälyttävän huolestuttavana.
Hän uskoo, että kovia rajoituksia on tulossa pian.
Saimaan ja Pielisen lohikantojen suojelemiseksi osalta istutettavista poikasista leikataan rasvaevä. Näitä istukkaita voidaan kalastaa täysimittaisina.
Leikkaamattomat lohet pitäisi aina vapauttaa. Toistaiseksi vapauttaminen on vain suositus.
JUHA KAIHLANEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
