Olipa kerran fantastisen ihmeellisiä asioita

heikki.vuorela@

maaseuduntulevaisuus.fi

Olipa kerran hallitus, joka rahoitti laitoksia, jotka rahoittivat hallituksen selvityksen.

Selvitystä rahoittavat laitokset tekivät sen fantastisen innostuneesti. Sen voi päätellä siitä, että ne eivät sanoneet sen enempää kyllä tai ei, kun laitosten budjettirahoituksesta päättävän hallituksen pääministeri asian niille esitti.

Siitä opimme sen, että pääministeri itse on aina innostuneena hyväksynyt kaiken, mihin ei ole ensimmäisessä keskustelussa sanonut ei.

Valtioneuvoston kanslian lakimiehet olivat pääministerille vakuuttaneet, että niin on oikein ja hyvä. Kun hallitus ei itse hanki vaan hankitatuttaa ja samalla muilla maksatuttaa selvityksen, sitä ei koske hankintojen kilpailutuslait.

Siitä opimme sen, että pääministeri on järkimies. Sananlaskuhan todistaa, ettei se ole hullu, joka pyytää, vaan se joka maksaa. Viisain on se, joka maksatuttaa muilla.

Sen sijaan muut julkiset hankinnat piti kilpailuttaa niin, että tuote tai palvelu aiheuttaa mahdollisimman vähän työtä kansallisesti tai paikallisesti. Ja jos esimerkiksi kouluruokaa ei millään saa kuin koulun aidan takaiselta pellolta, se on ensin kuljetettava kauas ja takaisin, jotta paikallisuus saadaan pois.

Hallitus tilasi selvityksen viisaudenrakastajalta, jolta jo edellinenkin hallitus oli tilannut yhden selvityksen. Se sai yhtä murskaavat arvostelut kuin Seitsemän veljestä ja Tuntematon sotilas ilmestyessään. Hallituksella oli siten perustellut syyt uskoa suureen tulevaisuuteen, johon se selvityksen avulla maan ohjaa.

Olipa kerran oikeuskansleri, jonka tehtäväksi annettiin harkita, olisiko syytä tuomita ne, jotka olivat häntä virkaan esittäneet.

Oikeuskanslerin tehtävä oli valvoa presidentin ja valtioneuvoston toiminnan laillisuutta. Siihen tehtävään hänet oli nimittänyt presidentti valtioneuvoston esityksestä.

Tämä tapahtui maassa, jonka valtiosääntö sanoi, että hallituksen toimintaa valvoo kansan valitsema eduskunta. Eduskunta oli kuitenkin nähnyt hyväksi antaa hallituksen itse valita tuomarinsa.

Niin on oikein ja hyvä, eduskunta oli todennut jo silloin, kun se hyväksyi perustuslain.

Samaan aikaan tukihakemuksia vastaanottava ja tarkastava virkamies ei saanut varoittaa tukihakemuksen jättävää viljelijää tekemästä huolimattomuusvirhettä. Siinä olisi syntynyt vaarallinen työketju.

(Kysyin oikeuskanslerin nimittämistapaan kommenttia hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpäältä. Hänen mukaansa se on periaatteessa mielenkiintoinen kysymys, mutta jo kauan sitten ratkaistu. Lähes sata vuotta näin on toimittu ilman isompia ongelmia.)

Olipa kerran oppositiojohtaja, joka ei pitänyt lapsiaan kurissa, vaan nämä huutelivat naapureille mitä sattuu. Huuteli oppositiojohtaja itsekin, mutta hän osasi tehdä sen niin, että kuulijoita enemmänkin nauratti.

Sen sijaan oppositiojohtajan lapsien huutelu herätti naapureissa suurta närkästystä. Siitä syytettiin nimenomaan oppositiojohtajaa, vaikka lapset olivat enimmän aikaa päiväkodissa, jossa heillä oli oma hoitotäti.

Puolustusministeri sanoi koko maan olevan vaarassa ja yhtyi edeltäjänsä päätökseen lakkauttaa varmuuden vuoksi muutama varuskunta, joissa ei huudettu kuin suomeksi.

Samaan aikaan toisaalla tai oikeastaan ihan lähellä oli Ison Puolueen johtaja. Hänelläkin oli isossa katraassaan joitakin lapsia, jotka huutelivat räävittömyyksiä kilpaa oppositiojohtajan lasten kanssa.

Pienimmät tekivät sen lastentarhassa. Muutama isompi huuteli kauempana pihalla, jossa valittiin pesäpallojoukkueita. He arvelivat sen auttavan joukkueeseen pääsyssä, tai ainakin vähentävän oppositiojohtajan lasten mahdollisuuksia päästä joukkueeseen. Eivätkä he jälkimmäisessä ihan väärässä olleetkaan.

Ison Puolueen johtaja vakuutti, että hänen perheessään arvostetaan hyviä tapoja ja kaunista kieltä. Lapsiaan hän ei ojentanut.

Oppositiojohtaja sen sijaan piti lapsilleen pari puhuttelua ja kerran viuhui Koivuniemen herrakin. Se ei auttanut: lapset jatkoivat kuten ennenkin, ja naapurit moittivat lepsuudesta oppositiojohtajaa, mutta eivät Ison Puolueen johtajaa.

Avaa artikkelin PDF