Suomen EU-puheenjohtajakaudella ruokatarjoiluissa vältetään punaista lihaa – "Kasvislämmin laitetaan esille ensin ja vasta sitten muu pääruoka"
Kestävä kehitys on huomioitu EU-puheenjohtajakauden ruokailuissa. Pöytiin kannetaan sesongin kasviksia ja raikasta hanavettä.
Suomen EU-puheenjohtajistokauden ruokailujen menusuunnitteluissa hyödynnetään läheltä tulevia raaka-aineita. Pöytiin kannetaan runsaasti satokauden kasviksia. Kuva: Jaana KankaanpääKestävä kehitys on yksi Suomen heinäkuussa alkavan EU-puheenjohtajakauden järjestelyjen kärkiteemoista. Teema on huomioitu myös kauden aikana järjestettävissä edustustilaisuuksissa ja kokoustarjoiluissa.
Valtioneuvoston kanslian EU-puheenjohtajakauden kokousjärjestelyistä vastaava asiantuntija Pia Heino kertoo, että kestävä kehitys näkyy muun muassa ruokailujen huolellisessa suunnittelussa.
"Ruokahävikkiin kiinnitetään huomiota ruokalajien määrässä, annoskoossa sekä rajatuissa ruokailuajoissa."
Menusuunnittelussa, raaka-ainehankinnoissa ja kattauksissa suositaan satokausiajattelua.
"Suomella on hyvä tuuri, että puheenjohtajakautemme on jälleen syyskaudella, jolloin käytettävissä on paras satokautemme. Korostamme yhteistyöravintoloille satokausiajattelua sekä lähi- ja luomuruokaa", Heino kertoo.
Kasvisruoka on tilaisuuksissa pääosassa.
"Ilmastonmuutoksen näkökulmasta painotamme kasvisruokaa ja pyrimme välttämään punaista lihaa. Kokousbuffetissa kasvislämmin laitetaan esille ensin ja vasta sitten muu pääruoka", Heino lisää.
Raaka-aineiden alkuperä pyritään todistamaan.
"Sekä keskitetyssä kokouspaikassa Finlandiatalolla että ravintoloissa on menukortit tai buffetkyltit, joihin kirjoitetaan lyhyesti mahdolliset alkuperätiedot. Pyrimme korostamaan tarinoita tuotteiden takana korostamalla niitä yksittäisillä tuotekylteillä", Heino selostaa.
"Esimerkiksi Finlandiatalo käyttää vuosaarelaisia kasviksia ja vihanneksia, eli etäisyys alkuperäpaikasta on alle 10 km," Heino jatkaa.
Tilaisuuksien suunnittelussa on käytetty apuna kestävän ruokakulttuurin ohjeistusta. Sen on koonnut Suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiö ELO yhdessä valtioneuvoston kanslian ja suuren joukon ruoka-asiantuntijoita kanssa.
Heino kertoo, että Suomen edellisellä puheenjohtajakaudella tehtiin vastaavanlainen ohjeistus, joka kaipasi nyt päivittämistä.
"Ruoka on erittäin merkittävässä osassa kokousvieraiden viihtymisessä ja tuottaa kokonaisvaltaisia elämyksiä asiapitoisen kokoustamisen vastapainoksi", Heino toteaa.
ELO-Säätiön toimitusjohtaja Bettina Lindfors kertoo, että ohjeistuksen tavoitteena on antaa konkreettisia neuvoja siihen, miten tehdä vastuullisia ruoka- ja juomavalintoja.
"Samalla viestimme kestävästä suomalaisesta ruokakulttuurista", Lindfors kertoo.
Suomalaisen ruokakulttuurin tarinaa kerrotaan myös suosimalla mahdollisuuksien mukaan suomalaisia nimisuojatuotteita kuten karjalanpiirakkaa, kalakukkoa ja vodkaa.
"Nostamme esiin myös kansallisruokaamme ruisleipää ja kerromme suomalaisesta leipäkulttuurista", Bettina Lindfors kertoo.
Vesipulloja ei tilaisuuksissa käytetä. Lindforsin mukaan ulkomaisille vieraille halutaan kertoa suomalaisen veden puhtaudesta ja tarjota hanavettä.
"Suomalaisen puhtaan veden tarinaa halutaan tuoda esille niin ruuan kuin juoman yhteydessä. Vettä saatetaan maustaa esimerkiksi suomalaisin marjoin tai tuorein yrtein."
Veden lisäksi alkoholittomina juomina tarjotaan paikallisista raaka-aineista valmistettuja mocktaileja tai kuohujuomia.
Kestävän suomalaisen ruokakulttuurin ohjeistus sisältää konkreettisen tarkistuslistan, joka auttaa tilaisuuksien järjestäjiä ruokalistojen suunnittelussa, vastuullisissa hankinnoissa, kattauksissa ja tarjoilussa.
Ohjeistus on tarkoitettu tilaisuuksien järjestämisen avuksi myös EU-puheenjohtajuuskauden jälkeen. Myös ravintoloiden toivotaan hyödyntävän ohjeistusta.
Lindfors toivoo, että EU-puheenjohtajistokauden vieraille jää hyviä makumuistoja yhteisistä pöydistä.
"Tämä on suomalaista ruokadiplomatiaa parhaimmillaan. Tämä on meille upea mahdollisuus kertoa suomalaisesta ruokakulttuurista ja siitä, mitä se meille tänä päivänä merkitsee", Lindfors iloitsee.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
