Pötsi helpotti karun pohjoisen asuttamista
Kuva: Viestilehtien arkisto”Paimentolaiset ovat aina hoitaneet märehtijöitä. Tuskin asutus olisi levinnyt pohjoisimmille alueille ilman eläimiä, joilla on pötsi”, arvioi kotieläintieteen professori Aila Vanhatalo Helsingin yliopistosta.
”Ne ovat mahdollistaneet korkealaatuisen valkuaisen saannin aikoina, jolloin ravintoa on ollut niukasti.”
Vanhatalon mielestä nykytilanne, jossa elintarvikkeita tuodaan kaikkialta maailmasta, on vieraannuttanut ihmisiä siitä todellisuudesta, mitä milläkin alueella pystytään tuottamaan.
Märehtijöitä voidaan hyödyntää hyvinkin karuissa olosuhteissa aina Siperiasta Afrikan aavikoille asti. ”Ne eivät tarvitse aina peltoa, vaan voivat laiduntaa myös vaatimattomilla alueilla.”
Maailmantalouden näkökulmasta tärkein märehtijöistä on nauta, mutta alueellisesti merkittäviä ovat myös puhvelit, vuohet ja lampaat sekä hirvet, porot ja kamelit. Pötsillisiä ovat lisäksi muun muassa alpakat, laamat, kirahvit ja antiloopit.
Todellisiksi märehtijöiksi luokitellaan nelimahaiset nauta, lammas, vuohi, puhveli, hirvi ja poro. Niillä on pötsin lisäksi verkkomaha, satakerta ja juoksutusmaha.
Kolmemahaisiin kuuluvat kameli, alpakka ja laama, joilla ei ole satakertaa.
Märehtijän erottaa muista eläimistä sen ainutlaatuinen kyky sulattaa kuituisia rehuja. ”Se pystyy tulemaan toimeen karkearehulla, kun taas yksimahaiset eivät kovin pitkälle ruoholla pärjää.”
Kaikki perustuu eläimen symbioosiin pötsin mikrobiston kanssa. Mikrobit erittävät entsyymejä, joiden avulla kuidut pilkkoutuvat. Vapautuvan energian mikrobit käyttävät omaan kasvuunsa.
Mikrobimassan ja reaktiossa syntyvät haihtuvat rasvahapot märehtijä jalostaa edelleen maidoksi tai lihaksi.
”Systeemi on nerokas. Märehtijä ei välttämättä tarvitse vaikkapa rypsiä tai soijaa, vaan tulee toimeen mikrobikäymisen varassa”, Vanhatalo ihastelee.
Tästä huolimatta märehtijän ravinnosta suurin osa voi kehittyneissä maissa olla väkirehua, kuten viljaa. ”Turvallinen raja on noin 40 prosenttia karkearehua ruokinnan kuiva-aineesta.”
Suomessa ruokinta yleensä pysyy näissä rajoissa, mutta esimerkiksi Yhdysvalloissa jopa 90 prosenttia lihanaudan ravinnon kuiva-aineesta saattaa tulla väkirehusta. Liian suurten väkirehuannosten riski on pötsin tilttaaminen, eli hapanpötsi tai juoksutusmahan kiertyminen.
Kehittyvissä maissa märehtijät hyödyntävät yleensä olkea ja muita maatalouden sivutuotteita, väkirehulla niitä ei ruokita.
Korren matka ruokintapöydältä tai nurmesta maidon raaka-aineeksi alkaa lehmän suusta, missä sen pinta hajoaa ja siihen tarttuu sylkeä.
Yhden korren kulkemaa matkaa on Vanhatalon mukaan vaikea arvioida, sillä lehmä käsittelee märehtimällä yleensä noin 700 grammaa rehua kerralla.
Märehtimisjaksot kestävät puolesta tunnista tuntiin, ja nauta voi märehtiä jopa 10–11 tuntia vuorokaudessa.
Yhtä suupalaa eläin pureskelee noin minuutin, jonka jälkeen se nielaisee. Hetken kuluttua suuhun nousee uusi pala ruokatorven paineen muutosten ja aaltomaisten, antiperistalttisten supistusten vaikutuksesta.
Märehtiminen hajottaa korrenpalojen pintaa, jotta mikrobit voivat kiinnittyä siihen.
Pötsin supistelu varmistaa, ettei vain yksi ja sama märepala reissaa suun ja pötsin väliä moneen kertaan. Supistuksissa rehumassa sekoittuu ja siirtyy pötsin eri osissa eteenpäin.
Pötsi vilisee elämää. Gramman pötsinestettä arvioidaan sisältävän 10 miljardia bakteeria ja satoja tuhansia alkueläimiä.
Runsaat viisi prosenttia mikrobeista on vaikeasti hajotettaviin aineksiin erikoistuneita sieniä.
Kuituisen rehun käyttö vaatii paitsi valtavan määrän mikrobeja myös runsaasti tilaa. Lypsylehmän pötsin tilavuus voi olla jopa sata litraa.
”Sulatus vaatii aikaa ja käymisen ajaksi on oltava varastotilaa.”
Vaikka pötsin toiminta kuulostaa monimutkaisen insinöörityön taidonnäytteeltä, se ei ole kone. Toimiakseen pötsi vaatii muun muassa hapettomat olot sekä sopivan lämpötilan ja pH:n.
Pötsi muodostaa yhdessä verkkomahan kanssa märehtijälle elintärkeän käymissammion, josta partikkelit poistuvat ikäjärjestyksessä satakertaan.
Satakerta, joka naudalla on noin jalkapallon kokoinen, täydentää ravintoaineiden imeytymistä ja pötsissä tapahtunutta sulatusta.
Mikrobitoiminta päättyy juoksutusmahaan, joka muistuttaa yksimahaisten mahalaukkua. Siellä alkaa valkuaisaineiden sulaminen aminohapoiksi.
Ohutsuolessa koittaa aminohappojen vuoro imeytyä, mutta suoliston merkitys on märehtijällä huomattavasti pienempi kuin yksimahaisilla.
TERHI TORIKKA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
