Robotti traktorin ratissa ei vakuuttanut
Verkossa sanottua
Dresdenin yliopiston professori arvioi robottien muuttavan maataloutta ratkaisevasti lähivuosikymmeninä.
Kaikki MT:n Facebookin keskustelijat eivät olleet aivan samaa mieltä.
Toppaele helevetissä, ei vielä pitkään aekaan.
Juha Ronkainen
Mihin sitä automaatiota tarvitaan? Nytkin kolmen traktorin, yhden puimurin ja kuivaamon kalusto on yhden viljelijän valvonnassa.
Automaattinen kuljetuspalvelu isännälle olisi hyvä. Ei tarvitsisi mopoa ja pyörää kuljetella pellolle ja takaisin.
Haluaisin nähdä sen automaattipuimurin, joka selviää itse lakoisesta kaurasta kevyellä multamaalla.
Jussi Talvitie
Varmasti automaatio ja etävalvonta kehittyvät myös maataloudessa. Voin hyvin kuvitella, että esimerkissä mainittu puimuri olisi automaattisesti toimiva, aika vähän puimuria ajaessa tarvitsee ihmisen älyä.
Rajoittavaksi tekijäksi noussee maatilojen koko. Täydellisestä automaatiosta saa suurimman hyödyn vasta sitten, kun yksi henkilö voi valvoa useiden puimureiden tai traktoreiden yhtäaikaista toimintaa. Vikatiloja ei saa syntyä niin usein, että jatkuvasti pitäisi olla korjaamassa jotain.
Hatusta voisin heittää, että neljä puimuria ja niihin liittyvä traktorikalusto pitäisi olla jatkuvasti käynnissä yhden ihmisen valvomana.
Mikael Viitala
Varmahanki tukia taas leikatahan jonsei itte aja. Ropotin kylyvämää leipä kauraa.
Pasi Mäkelä
Nyt isännille jää aikaa ajaa hevosella.
Markku Jauhiainen
Niin tai käy aukasemassa tukkoon menneen koneen. Joo ei vielä hetkeen.
Mikko Poikselkä
Kyllä minä niin ootan että on robotti joka osaa olla upottamatta traktoria. Tai upotuksen jälkeen itse saa ylös.
Jarkko Nurminen
Kyllähän robotti aina väsyneen isännän voittaa.
Jouko Hyvönen
Maailman finanssikauppa on toiminut pian 20 vuotta tietokonevoimin, niin miksi ei sitten joku traktori? Sijoittajien ja niiden puolesta toimivien välittäjien tietokoneet hoitavat kaupat automaattisesti ilman ihmisten väliintuloa. Ihmisiä on tarvittu vain, kun tietokoneet on ohjelmoitu tekemään kauppoja halutuilla hintatasoilla. Finanssikriisin levitessä internetiä pitkin meidän on syytä kysyä, olemmeko kolossaalisesti pystyneet vetämään itseämme nenästä tietokoneiden avulla.
Mikko Ylimäki
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
