Täyskielto kumoutui: Nikotiinipusseja saa vastedes tuoda maahan rajoituksetta
Muutos ei vaikuta nuuskan maahantuontisäädöksiin.
Ulkomailta tuotavissa tupakattomissa nikotiinipusseissa voi olla hyvin suuria pitoisuuksia nikotiinia. Kuva: Katja LamminenLääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea on kumonnut nikotiinipussien luokittelun lääkkeeksi. Sen johdosta tulli lakkaa valvomasta niiden maahantuontia.
Uusi linjaus koskee ainoastaan tupakattomien nikotiinipussien maahantuontia. Muutos ei vaikuta nuuskan maahantuontisäädöksiin.
”Nikotiinipusseja kohdellaan kuin mitä tahansa muuta tavaraa. Tietenkin tavara pitää tulliselvittää, mikäli se saapuu EU:n ulkopuolelta”, tullin valvontajohtaja Hannu Sinkkonen kertoo.
Fimean aikaisemman linjauksen mukaan vahvat nikotiinipussit rinnastettiin reseptilääkkeiksi, eikä niitä saanut tuoda maahan ilman lääkemääräystä. Linjauksen takia Tulli on ottanut haltuunsa tai takavarikoinut laittomasti maahantuotuja nikotiinipusseja ja aloittanut tarvittaessa esitutkinnan.
Sosiaali- ja terveysministeriössä on jo aloitettu tupakkalain muutoksen valmistelu. Valmistelun pohjana käytetään Tupakka- ja nikotiinipoliittisen kehittämistyöryhmän ehdotusta, jonka mukaan nikotiinipusseista olisi säädettävä samoin kuin perinteisestä nuuskasta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





