hevoselämää Hevosnaisia
”Sissoojah, tyttö hyvä, maltahan vielä vähän, kyllä sinä piäset kohta.”
”Voe tokkiisa ku ee malttas hetkee paikoellaan olla.”
Seison vähän matkan päässä ja katson, miten taitavasti talon isäntä laittelee remmejä. Sormet työskentelevät tottuneen nopeasti ja rauhallisesti.
”Tuus tyttö vähän taputtamaan meijän Vilimaa, se ee tie pahhoo kärpäsellekään.”
Astun varovasti lähemmäs. Suomentamma seisoo tallin seinään sidottuna. Välillä se huiskauttaa häntäänsä. Hevonen tuoksuu miedolle ja kirpeälle. Kavio kuopaisee lunta ja lennättää lumipaakun ilmaan.
Uskaltaudun hevosen viereen. Isännän käsi taputtaa hevosen kaulaa rauhoittavasti. Tamma kääntää päänsä minua kohti ja rinnassa kipittää kymmenen peltohiirtä. Paksun otsaharjan alta katsoo kaksi tummaa silmää.
Ojennan käteni kohti turpaa. Sieraimista pääsee pärskähtävä ääni ja lapasen sisään tuntuu lämpöinen tuulahdus. Hymy huulilla otan taskusta äidiltä pihistetyt sokeripalat. Vilman paksut huulet keräävät sokerin taitavasti kämmeneltä. Leuat jauhavat sokerin nopeasti ja tamma hamuaa lisää.
Lumi narisee jalasten alla, kun istun reessä isännän vieressä. Kavioista lentää tieroja. Tamman lautaset kohoilevat ravin tahdissa, sille nousee hiki. Tammalla on kiire, eikä se malta kävellä, joten isäntä antaa sen juosta ravia. Reki liikkuu vaivattomasti ja aisakello kilahtelee.
”Se tämä meejän Vilima on hyvvee sukua, löötyy sukutaalusta valioaikasia juoksijoeta pitkä litania. Kevväällä etitään tammalle sopiva suluhanen. Vilima tekköö meelle uuven juoksijan, tammoo mie oottelisin, mutta passoo se orhikii.”
Rapa roiskuu kavioista. Hevosten ajajat näyttävät huvittavilta suojalaseissaan ja mutakuorrutuksissaan. Ilmassa tuoksuu tupakka ja grillimakkara. Yleisö tungeksii maalisuoralle. Suomenhevosten vahvat jalat takovat radan pintaa. Takasuoralla kamppailu on kovaa. Puristan katsomon kaidetta ja lähetän yläilmoihin toiveen, ettei ruuna laukkaa maalisuoralla.
Tasainen rintama hevosia lähestyy maaliviivaa. Yritän löytää massasta tutun hevosen ja ohjastajan. Siellä se on, eikä ainakaan vielä laukkaa. Lopulta rintama pyyhkäisee maaliviivan yli. Jäädään odottamaan maalikameran kuvaa.
Hevosia lastataan kotimatkalle. Kesän viimeiset iltaravit ovat pian muisto vain. Rata hiljenee tuulen vierittäessä makkarapaperia pitkin varikkoaluetta. Tarkistan vielä, että hevosella on kaikki hyvin, ennen kuin paukautan oven kiinni. Ajatukset harhailevat jo ensi viikossa. Kesätyö päättyy ja on palattava koulun penkille.
Paita liimautuu selkään pistolapion kääntäessä maata tasaiseen tahtiin. Hengähdän ja nojaan hetken lapion varteen. Vielä kärryllinen ja homma on valmis.
”Äiti, tule nyt auttamaan!” Heleä lapsen ääni keskeyttää laiskotteluni. Tallin seinässä seisoo riimussa pullukka shetlanninponitamma hamuilemassa maahan pudonneita korsia. Tyttö seisoo ponin vierellä ja rapsuttaa harjan alta.
”En saa mahavyötä tarpeeksi tiukalle. Laittaisitko sinä?” Kiristän remmiä pari reikää ja jään katsomaan, kun tytär jatkaa valjastamista. Pienet kädet pyörittävät taitavasti aisalenkkejä. Napsautan lukin auki ja tyttö kääntää ponin ympäri.
”Ajele varovasta, äläkä hurjastele!” Hiekka ratisee pyörien alla ponin lähtiessä liikkeelle. Pian tieltä kuuluu napakka maiskautus. Naurahdan itsekseni. Tyttären rakkaus hevosiin lienee äidiltä perittyä. Hevosnaisia jo toisessa sukupolvessa.
MARIJENNIKA KOROLAINEN
Iisalmi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
