Orkla käynnistää yt-neuvottelut Turussa
Turussa tuotettujen vihannessäilykkeiden ja sillituotteiden kannattavuus on ollut heikkoa jo muutaman vuoden ajan, yhtiö ilmoittaa.Orkla Suomi käynnistää yhteistoimintaneuvottelut Turun henkilöstön kanssa. Yhtiö kertoo tiedotteessa, että Turussa tuotettujen vihannessäilykkeiden ja sillituotteiden kannattavuus on ollut heikkoa jo muutaman vuoden ajan.
Yt-neuvottelujen tavoitteena on löytää henkilöstön kanssa ratkaisuja kannattavuuden parantamiseksi sekä arvioida mahdollisia tuotannon ja toimintojen uudelleenjärjestelyjä.
"Kiristynyt kilpailu on vaikuttanut kannattavuuden lisäksi myös myyntivolyymeihin. Meidän on löydettävä keinoja vastata tähän kehitykseen, jotta voimme turvata kilpailukykymme myös pitkällä tähtäimellä", sanoo Orkla Suomen toimitusjohtaja Rabbe Wikström.
Orkla-konsernilla on yli sata tehdasta ja verkostossa on päällekkäisyyksiä esimerkiksi teknologian suhteen. Wikströmin mukaan tehdasverkoston arvioiminen on osa Orklan pitkäjänteistä strategiaa tulevaisuuden kilpailukyvyn varmistamiseksi.
Yhteistoimintaneuvottelut koskevat 58:aa Orkla Suomen 124 työntekijästä Turussa, joista tuotannossa työskentelee vakituisesti 41. Neuvottelut on tarkoitus saattaa loppuun toukokuun aikana.
Orkla Suomella on toimipisteet myös Haraldsbyssä, Vaajakoskella ja Vantaalla. Orkla Suomen palveluksessa on yhteensä 459 henkilöä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

