Droneja testataan riistalaskentojen apuna
Tänä keväänä Luonnonvarakeskuksen ja Helsingin yliopiston tutkimuksessa kohteena ovat vesilinnut.Luonnonvarakeskus selvittää yhteistyössä Helsingin yliopiston kanssa, miten miehittämättömiä ilma-aluksia eli droneja voidaan hyödyntää riistalaskennoissa. Tänä kesänä kohteena ovat kosteikkojen sorsalinnut Pohjois-Savossa ja metsähanhet Pohjois-Karjalassa sekä Pohjois-Pohjanmaalla.
Kuluvana kesänä tutkimuksessa testataan erityisesti dronien käyttökelpoisuutta, sekä selvitetään perinteisen poikuelaskennan ja kopterista tehtävän laskennan tulosten mahdollisia eroja. Lisäksi tutkimuksessa arvioidaan dronien käyttömahdollisuuksia puutteellisesti tunnettujen lajien runsauden ja esiintyvyyden arviointiin.
Miehittämättömiä ilma-aluksia on toistaiseksi käytetty Suomessa suhteellisen vähän villieläinten seurantaan.
"Dronet antavat monipuolisia ja uusia mahdollisuuksia riistaeläintutkimukseen ja seurantaan. Niiden tekniikan nopea kehitys mahdollistaa entistä pitemmät lentoajat ja siten kustannustehokkaan menetelmän", kertoo tutkija Mervi Kunnasranta Luonnonvarakeskuksen tiedotteessa.
Perinteisen poikuelaskennan hyvänä puolena on se, että se on helppo ja nopea toteuttaa häiritsemättä lintuja. Huonoa taas on se, että laskenta voidaan tehdä vain näkyvyydeltään avoimilla paikoilla.
"Dronella näitä rajoitteita ei ole, vaan laskenta onnistuu myös rehevillä ja rannoiltaan metsittyneillä kohteilla, jotka ovat usein hyviä vesilintujen poikueympäristöjä. Kopterin mahdollisesti aiheuttamasta häiriöstä vesilinnuille on toistaiseksi kuitenkin vain niukalti tietoa", kertoo tutkija Veli-Matti Väänänen Helsingin yliopistosta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

