Kulmuni Twitterissä: Hallitus päättää pienpanimoiden etämyynnin etenemisestä vielä toukokuussa
Hallituspuolueiden puheenjohtajat eli viisikko on tänään keskustellut mahdollisuuksista sallia pienpanimoiden oluiden etämyynti väliaikaisesti.
Eenmmistö kansanedustajista on allekirjoittanut lakialoitteen, jossa esitetään, että etämyynti sallittaisiin pienpanimoille väliaikaisesti vuoden loppuun asti. Kuva: LEHTIKUVA / Antti Aimo-KoivistoValtiovarainministeri Katri Kulmuni (kesk.) sanoo Twitterissä, että hallituksen on määrä päättää pienpanimoiden etämyynnin etenemisestä vielä toukokuussa.
Hallituspuolueiden puheenjohtajat eli viisikko on tänään keskustellut mahdollisuuksista sallia pienpanimoiden oluiden etämyynti väliaikaisesti.
Vasemmistoliiton Jari Myllykosken tekemän lakialoitteen asiasta on allekirjoittanut enemmistö eli 110 kansanedustajaa. Joukossa on edustajia kaikista hallituspuolueista.
Lakialoitteessa esitetään, että etämyynti sallittaisiin pienpanimoille väliaikaisesti vuoden loppuun asti. Etämyyntioikeus myönnettäisiin itse valmistetuille enintään 5,5 prosenttia alkoholia sisältäville alkoholijuomille.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
