UUTISTAUSTA Suomen kuvaa kirkastamassa
Juhannuksen aikaan Suomi on kauneimmillaan, sitä kelpaa kehua ja näyttää kenelle tahansa. Jos Suomen suvi olisi ainoa asia, jonka varaan Suomen ulkoista kuvaa saisi rakentaa, tulokset olisivat erinomaiset. Mutta näinhän ei ole.
Juhannuksen alla osallistuin tilaisuuteen, jossa paljon elämää nähneet ihmiset pohtivat vakavia asioita, myös Suomen ulkoista kuvaa.
Käytiin läpi kokemuksia ja sattumuksia, joissa osanottajat olivat vuosien saatossa olleet mukana – ja päädyttiin ehdottamaan kaikille Suomi-kuvan kanssa päätoimisesti askarteleville iskulausetta: Kirkasta Suomi-kuvaa – älä matkusta!
Ohjeelle olisi ollut käyttöä sinä keväänä, jolloin täytin 20. Minut lähetettiin Berliiniin Maailman rauhankokousta valmistelevaan kokoukseen.
Neuvostoliiton saksalaisesta miehitysvyöhykkeestä oli tullut DDR, jonka pääkaupunki oli vähän aiemmin ympäröity muurilla. Sodan arvet näkyivät kaikkialla. Itä-Berliini oli kolkko ja synkeä paikka.
Kaksimiehisen valtuuskuntamme johtaja oli Seutulasta lähdettäessä hyvässä vauhdissa ja Schönefeldtiin laskeuduttaessa jo umpikännissä. Kun hänelle ei hotellissa enää tarjoiltu, hän ilmoitti poistuvansa länteen.
Isännät hankkivat auton ja kuljettajan, joka vei hänet Checkpoint Charlielle. Kun hän pari päivää myöhemmin ilmestyi Helsinkiin, hän kertoi olleensa Pariisissa.
Kun yö laskeutui Berliiniin, livahdin hotelli Unter Den Lindenin baariin, missä ei ikää eikä papereita kyselty.
Edistysmielisessä hengessä tilasin Cuba Libren. Hämmästynyt baarimikko katsoi minua pitkään, ja sanoi sitten ”Me emme tarjoile täällä Coca-Colaa”. Korjasin virheeni ja pyysin vodkan tuoremehulla.
En ole ainoa poliittiseen turismiin syyllistynyt ja itsensä naurunalaiseksi tehnyt satunnainen matkailija. En myöskään tärkein.
Yritettyään aikanaan viimeiseen asti estää Esko Ahon lähdön Harvardiin eduskunnan sivistysvaliokunta päätti selvittää, millaisesta oppilaitoksesta mahtoi olla kysymys.
Otettiin yhteyttä vierailukutsujen alle nääntyvään Harvardin vierailijapalveluun, joka tunki valtuuskunnan jättimäisen yliopiston pieneen opettajanvalmistuslaitokseen, jonne ulkomaisia arvovieraita eksyy harvoin.
Perille päästyään monipäinen joukko ryhmittyi ensi töikseen laitoksen ilmoitustaulun eteen etsien mainintoja Ahosta tai merkkejä hänen opetustyöstään. Kun niitä ei löytynyt, he tiedustelivat asiaa tapaamiltaan laitoksen edustajilta.
Nämä eivät Ahoa tunteneet, koska hänen silloinen kuten myös tuleva työpaikkansa oli tyystin toisaalla. Kävi myös ilmi, että isännät olivat siinä väärässä käsityksessä, että vieraat olivat saapuneet Islannista.
Selitettyään isännille, kuka Aho oli, ja miten hän oli Harvardiin tullut, valtuuskunnan jäsenet tiedustelivat, voisivatko myös he saada kutsun Harvardiin.
Kun hämmentyneet isännät sellaisen lupasivat, valtuuskunta raportoi saaduista kutsuista ulkoministeriölle mutta teki samalla selväksi, ettei kukaan aikonut kutsua noudattaa, oli se Harvard sen verran tympeä paikka.
Tämä legendaarinen valiokuntavierailu tuli mieleeni, kun toissa viikolla istuin Helsingin yliopiston pienessä juhlasalissa. Vietettiin Suomen Harvard-klubin perustamisen 15-vuotisjuhlaa, jonka juhlapuhujaksi oli kutsuttu Harvardin opetustieteellisen tiedekunnan dekaani Kathleen McCartney.
Siinä penkissä oli ilo istua. Maailman parhaan yliopiston opettajanvalmistuslaitoksen johtaja selosti, kuinka koulujärjestelmässä kaikki se, mikä Yhdysvalloissa on tehty väärin, on Suomessa tehty oikein.
Hänen esitystään seurasi Pasi Sahlbergin selvitys siitä, miksi niin monet asiat ovat Yhdysvalloissa menneet pieleen, ja miksi Suomen koulujärjestelmä vain yksinkertaisesti on maailman paras.
Onko toista ammattikuntaa, joka olisi tehnyt näkyvämmän työn Suomi-kuvan kirkastamiseksi kuin lastemme opettajat? Ei tarvitse matkustaa kauas, kun jo tietää vastauksen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
