"Koronapassi on vaihtoehto sululle ja rajoituksille", linjaa passin käyttöönottoa kiirehtivä elinkeinoministeri Lintilä
Mika Lintilän mukaan Suomen talouskasvu on tällä hetkellä aiemmin ennakoitua nopeampaa.
MT haastatteli elinkeinoministeri Mika Lintilää maanantaina Jämsän Himoksella, jossa puolue on koolla ministeri- ja eduskuntaryhmiensä kokouksissa. Kuva: Petteri KivimakiElinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) toivoo, että koronapassi voitaisiin ottaa Suomessa käyttöön mahdollisimman nopeasti.
Kyseessä on dokumentti, jota näyttämällä koronarokotuksen ottaneet henkilöt voisivat vapaasti käydä tapahtumissa, baareissa ja ravintoloissa. Lisäksi sairastettu koronatauti tai tuore negatiivinen koronatestitulos kelpuutettaisiin sisäänpääsyn perusteeksi.
Rokottamattomien henkilöiden pääsyä paikkoihin ja tapahtumiin voitaisiin vastaavasti rajoittaa.
"Kannattaa muistaa, että nyt puhutaan koronapassista, ei rokotepassista. Nämä ovat kaksi täysin eri asiaa", Lintilä tähdentää.
Elinkeinoministerin mukaan tapahtuma- ja ravintola-ala sekä esimerkiksi kuntosalit eivät enää kestä uusia koronarajoituksia.
"Ei me voida mennä siihen, että koko ajan tehdään uutta sulkua ja rajoituksia. Tällainen koronapassi on jo verrattain laajasti käytössä eri puolilla Eurooppaa, ja se on vaihtoehto suluille ja rajoituksille. Kyllä näen sen erittäin hyvänä työkaluna erityisesti, jos erilaiset variantit jatkuvat pidempään", Lintilä sanoo.
Tärkeintä kuitenkin olisi, että mahdollisimman moni ottaisi koronarokotteen, ministeri jatkaa.
"Se on tutkitusti paras tapa ulos tästä tilanteesta, että rokotekattavuus saadaan mahdollisimman kovaksi."
Lintilä huomauttaa, että Suomen taloudessa menee tällä hetkellä paremmin kuin vielä joitakin kuukausia sitten arvioitiin.
"Talouden iso kuva on, ettei menty niin syvälle kuin pelko oli – ja nyt tullaan lujempaa ylös, kuin odotus oli."
Toisaalta esimerkiksi työvoiman saatavuusongelmat muodostavat ison pullonkaulan talouden ja työllisyyden nousulle.
"Samat ongelmat, jotka olivat jo viime hallituskaudella olemassa, ovat nousseet entistäkin enemmän pintaan. Hankaluudet löytää osaavaa työvoimaa jatkuvat ja pahenevat, ja lisäksi monet yritykset kärsivät esimerkiksi komponenttipulasta."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
