Tehokasta talouden hoitoa
Tänä vuonna Kuusamon yhteismetsä hakkaa noin 100 000 kuutiota puuta. Siitä saadaan tukkia noin 31 000 kuutiota ja pikkutukkia 14 000 kuutiota. Arvokasta kelopuuta tulee 700 kuutiota, ja kuiduksi päätyy hieman yli puolet, 55 000 kuutiota.
Ensi vuodeksi hakkuusuunnitelmaa nostetaan 115 000 kuutioon.
Toiminnanjohtaja Jarmo Korhonen arvioi, että seuraavan kymmenvuotiskauden aikana vuosittainen hakkuu yltää 150 000 kuutioon ja ehkä ylikin. Kasvu kiihtyy, kun nuorten viljelemällä perustettujen kasvatusmetsien osuus lisääntyy ja metsän kiertoaika lyhenee.
Kasvu on Korhosen mukaan keskimäärinkin nyt suurempi kuin kasvumallien arvio.
”Suomen Metsäkeskus teki uutta laserkeilausaineistoihin pohjautuvaa Kuusamon alueiden metsäsuunnitelmaamme varten kasvuntarkistusmittauksia. Parhailla paikoilla metsän kasvu on 10–12 kuutiota vuodessa, kun Mela antaa 7–8 kuutiota.”
Hakkuut kilpailutetaan, samoin maan muokkaus ja muut hoitotyöt.
Yhteismetsä myy hirven metsästysoikeuksia ja pienriistan metsästyslupia, osalla alueista metsästys- ja kalastusoikeus on vuokrattu. Niistä kertyi viime vuonna yhteensä noin 300 000 euron tulot. Tulon osuus on kasvanut viime vuosina.
Kuusamon yhteismetsä on lajissaan Suomen suurin. Se perustettiin isojaon yhteydessä 1957. Tuolloin maanomistajat luovuttivat kolmasosan maistaan yhteismetsään. JOUKO RÖNKKÖ
Metsän kasvu on jopa 10–12
kuutiota vuodessa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
