Kulmuni ja Rinne kohtaavat parhaillaan valtioneuvoston linnassa — eduskunnassa valmistaudutaan jo hallituksen eroon
IL:n tietojen mukaan pääministeri Rinne pyytää eroa vielä tänään ennen eduskunnan välikysymyskeskustelua.
Keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni ja pääministeri Antti Rinne (sd.) tapavaat paraikaa valtioneuvoston linnassa. Kuva: Kari Salonen, Lari LievonenKeskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni tapaa parasta aikaa valtioneuvoston linnassa pääministeri Antti Rinteen (sd.)
Asiasta kertoo keskustan puoluesihteeri Riikka Pirkkalainen twitterissä.
"Olemme menossa Katri Kulmunin ja Antti Kurvisen kanssa tapaamaan pääministeriä hänen pyynnöstään klo 9 valtioneuvoston linnaan", Pirkkalainen kirjoittaa.
Tapaamisesta odotetaan myrskyisää, sillä Kulmuni ilmoitti eilen puolueensa epäluottamuksesta Rinnettä kohtaan. Rinne puolestaan vastasi vaatimalla selkeitä perusteita Kulmunilta ja vastausta haluaako keskusta jatkaa hallitusyhteistyötä.
Suomen Kuvalehden tietojen mukaan Rinne olisi pakon edessä valmis luopumaan pääministerin paikalta ja ehdottaisi tilalle SDP:n varapuheenjohtajaa Sanna Marinia.
IL:n tietojen mukaan pääministeri Rinne pyytää eroa vielä tänään ennen eduskunnan välikysymyskeskustelua.
Eduskunnassa valmistaudutaan MT:n tietojen mukaan jo hallituksen eroon. Huolta herättää ensi vuoden budjetti, jonka hyväksyntä edellyttäisi toimivaa enemmistöä. Vaikka nykyinen hallituspohja jatkaisi, joudutaan sekä valtion omistajaohjausta että talouspolitiikan toteuttamistapaa pohtimaan uusiksi.
Lue lisää aiheesta:
Rinteelle SDP:n puoluehallitukselta "täysi tuki" — pääministeri vaatii keskustalta selvää vastausta
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
