Saarikko: "Ei elämä odota" – keskustan mielestä arjen on jatkuttava nousseesta koronatartuntojen määrästä huolimatta
Valtiovarainministeri Annika Saarikon mielestä sote-uudistuksen saattaminen maaliin on Sanna Marinin (sd.) hallituksen merkittävin saavutus.
Keskustan puheenjohtaja, valtiovarainministeri Annika Saarikko korostaa aluepolitiikkaa ja koko Suomen kehittämisen merkitystä. Kuva: Petteri KivimäkiKeskustan puheenjohtaja, valtiovarainministeri Annika Saarikko ilmaisee huolensa Suomen synkkenevästä koronatilanteesta.
"Jaamme syvän huolen koronatilanteen vakavasta käänteestä. Rokotusten hyvästä etenemisestä huolimatta sairaalavuoteet ovat alkaneet täyttyä eri puolilla maata. Nyt huoli kohdistuu erityisesti nuoriin ja nuoriin aikuisiin, ja tietenkin myös koulujen ja opiskelujen alkuun", Saarikko toteaa.
Saarikko muistuttaa, että vain otettu rokote auttaa.
"Rokotuksessa vuorollaan käyvä suomalainen kantaa vastuunsa jokaista itselleen läheistä ja rakasta ihmistä kohtaan."
Keskustan puheenjohtaja korostaa, että arjen on kuitenkin voitava jatkua pitkittyvästä koronavirusepidemiasta huolimatta.
"Keskusta on koko koronan hoidon ajan korostanut, että rajoitusten tulee olla arkijärjellä ymmärrettäviä, sellaisia että suomalainen voi perustella ne itselleen, perheenjäsenilleen, työ- ja opiskelukavereilleen. Keskusta on pitänyt ja pitää esillä paitsi työllisyyden ja talouden lukuja myös kysymyksiä yksinäisyyden ja mielenterveysongelmien pitkästä varjosta, jota korona joka päivä rakentaa. Yhteiskuntaakaan ei voi ikuisuuksiin pyörittää puolivaloilla. Ei elämä odota", Saarikko linjaa.
Saarikon mukaan keskusta kantaa hallitustyössä omaa rooliaan yrittäjien, yritysten sekä työntekijöiden kokemusten tuomisesta keskusteluun.
"Talouden taudinkuvan tulkitseminen edellyttää yrittämisen perusteiden tuntemusta. Yksikään tukimuoto ei korvaa yrittäjälle sitä, että tämä ei saa tehdä töitä ja työllistää. Yrittäjän sielun tuli on kovalla koetuksella. Tuota tulta meidän jokaisen pitää omissa puheissamme ja toimissamme vaalia ja varjella."
Saarikon mielestä sote-uudistuksen saattaminen maaliin on Sanna Marinin (sd.) hallituksen merkittävin saavutus.
"Ratkaisun syntyminen vahvisti uskoani siiten, että kykenemme politiikassa tekemään välttämättömiä ihmisten hyvinvointia ja julkista taloutta parantavia päätöksiä. Toivon samalla, että seuraavat rakenteelliset uudistukset tehdään ripeämpään tahtiin, niitä tulee pystyä tekemään vielä tämän hallituskauden aikana", keskustan puheenjohtaja toteaa.
Uudistus Saarikon mukaan tehdään ihmisten, ei hallinnon vuoksi.
"Kaiken koiranleukailun alla suomalaiset tietävät tämän. Uudistus turvaa peruspalvelut koko maassa postinumerosta tai lompakon paksuudesta riippumatta. Uudistus tehdään siksi, että maamme väestö vanhenee nopeasti, lähes maailmanennätystahtia. Uudistus tehdään keskustan pitkän linjan mukaisesti heikoimpien puolella seisten."
Keskustalaisten tavoite on turvata oma sote-piste jokaisessa Suomen kunnassa.
"Asialla on paitsi käytännöllinen myös periaatteellinen merkitys. Me emme ole sammuttelemassa valoja mistään Suomen kunnasta sote-ratkaisun myötä, päinvastoin. Me huolehdimme koko Suomen valoista."
Saarikko katsoo, että maakunnille tullaan jatkossa siirtämään tehtäviä valtiolta ja valtion aluehallinnosta merkittävissä määrin.
"Esitämme oman visiomme tasapainoisen Suomen tulevaisuudesta syyskuussa julkaistavassa maakuntavaaliohjelmassamme."
Hän toivoo, että keskusta saa tukea maakuntien kehittämiseen pääministeripuolue sosiaalidemokraateilta.
"Suomen poliittisesta historiasta haluan nostaa esiin erään havainnon. Maakuntien työhön nojaava kasvu ja kymmenien teollisuus- ja seutukaupunkiemme hyvinvointi on perinteisesti yhdistänyt sosialidemokraatteja ja keskustaa. Tämä yhteys ei saa olla vain historiaa. Sen on oltava keskeinen osa tämän hallituskauden tulevaisuustyötä."
Saarikko väläyttää, että nykyisten MAL-sopimusten tilalle otetaan tulevaisuudessa käyttöön kansalliset ilmastosopimukset kuntien ja kaupunkien kanssa. MAL-sopimuksiin varatut valtion varat olisi jatkossa käytettävä ilmastotoimiin sitoen.
"Kaupungistumien ei ole itsetarkoitus, kestävät yhdyskunnat ja ihmisen kokoiset yhteisöt ovat. Maakunnat voivat matkaansaattaa näiden sopimusten syntymistä alueillaan. Näin valtion ja kaupunkiseutujen välisten sopimusten kattavuutta laajennettaisiin nykyisestä seitsemästä kaupunkiseudusta kaikkiin halukkaisiin kuntiin ja kaupunkeihin."
Saarikko puhui tänään maanantaina keskustan eduskunta- ja ministeriryhmien kokouksessa Jämsän Himoksella.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
