Ulkoministeriö vahvistaa: Viranomaiset valmistelevat kahden lapsen kotiuttamista al-Holilta – Niinistö: Hyvä asia
Jokaisesta al-Holin leiriltä palaavasta suomalaisesta tehdään esiselvitys, Poliisihallitus kertoo.
Al-Holin leirillä olevien suomalaisten tilanne on ollut esillä julkisuudessa jo pitkään, ja poliittinen keskustelu on ollut erityisesti viime päivinä tiukkasävyistä. LEHTIKUVA/AFPViranomaiset valmistelevat kahden suomalaisen lapsen kotiuttamista Syyrian al-Holin leiriltä, ulkoministeriö kertoo. Ministeriö tiedottaa, kun lapset ovat suomalaisten viranomaisten hoivissa.
Ministeriö ei kerro etukäteen lasten paluureittiä tai -tapaa heidän turvallisuutensa ja yksityisyyden suojansa vuoksi.
Helsingin Sanomat uutisoi eilen illalla, että Suomen viranomaiset ovat käynnistäneet operaation kahden suomalaisen orpolapsen evakuoimiseksi al-Holin leiriltä Syyriasta. HS:n tietojen mukaan viranomaiset hakivat orpolapset leiriltä tiistaina, mutta ulkoministeriöstä kerrottiin myöhemmin illalla STT:lle, että lehden tiedot olivat ennenaikaisia.
Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) kertoi eilen Ylen A-studiossa, että lapset ovat hänen tietojensa mukaan kurdiviranomaisten hallussa eivätkä ole poistuneet Syyrian alueelta.
Presidentti Sauli Niinistön mukaan suomalaisten orpojen saaminen liikkeelle on hyvä asia.
Niinistö kommentoi asiaa medialle aiempien lehtitietojen perusteella tänään, kun presidenttipari otti vastaan perinteiset joulutervehdykset Mäntyniemessä.
"Tämä on varmasti alkuvaihetta", Niinistö sanoi.
Niinistön mukaan hänellä on tilanteesta "ihan samat tiedot kuin nyt yleisesti tiedetään".
"Niin kuin tiedämme, Pohjoismaihin on haettu nimenomaan orpolapsia, jotka näköjään sitten se leirin hallinto on päästänyt lähtemään. Ja varmasti edesauttaakin sitä", Niinistö sanoi.
Keskusrikospoliisi tekee jokaisesta al-Holin leiriltä palaavasta suomalaisesta esiselvityksen, Poliisihallitus kertoo tiedotteessa. Selvityksessä kartoitetaan, olisiko henkilö mahdollisessa rikosprosessissa rikoksen uhri vai rikoksesta epäilty.
Mikäli esiselvityksen perusteella siihen on syytä, mahdollisen esitutkinnan aloittamisesta neuvotellaan valtakunnansyyttäjän toimiston kanssa. Kyseessä on tavanomainen käytäntö tilanteissa, joissa epäilty rikos olisi tapahtunut ulkomailla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
