Riita koneen iästä ratkotaan oikeudessa
Koneurakoitsija Jan Mykkänen otti MT:hen yhteyttä konekaupasta, jonka on vienyt oikeuden ratkaistavaksi. Mykkänen kertoo, että hänelle myytiin uutena kaksi vuotta vanha pyöräkuormaaja.
Mykkänen osti vuonna 2013 Case-merkkisen pyöräkuormaajan Kouvolan Konekeskosta. Kauppakirjassa ja laskussa lukee koneen valmistusvuotena 2013. Kaupan jälkeen Mykkänen havaitsi kuitenkin koneen tyyppikilvessä valmistusvuoden olevan 2011.
Koneessa on ensimmäisestä päivästä lähtien ollut paljon vikoja. Muun muassa sähkölaitteet ja hydrauliikka eivät toimi kunnolla. Lisäksi kone ruostuu vauhdilla.
”Ei 200 000 euron kone voi alkaa ruostua takuun aikana”, Mykkänen päivittelee.
Mykkänen toteaa vikojen johtuvan siitä, että konetta on seisotettu pari vuotta ennen kaupantekoa.
Ensimmäisen puolenvuoden aikana kone oli korjattavana 15 kertaa. Konekesko on korvannut takuun piikkiin menneet korjaukset. Mykkänen sanoo, että kaikkia vikoja ei kuitenkaan ole saatu kuntoon.
Nyt asioita mutkistaa lisää se, että Casen pyöräkuormaajien edustus on siirtynyt Konekeskolta Fintractorille, mikä toi lisää hankaluuksia takuuhuoltojen vastuisiin.
Mykkänen on vienyt asian oikeuden ratkaistavaksi. ”Yrittäjä ei tällaisessa asiassa saa apua kuin asianajajalta. Yksityinen kuluttaja voisi soittaa kuluttajaviranomaisille ja saisi heiltä tukea.”
Mykkänen vaatii Konekeskolta kaupan purkamista tai hinnanalennusta.
”Kone ei vastaa yhtään sitä mistä kauppa tehtiin. Jos vikoja tulee vielä samaan tahtiin, pelkästään korjauskustannukset maksavat enemmän kuin kone tuottaa.”
Kysyttäessä Konekeskon mielipidettä asiaan maarakennus- ja ympäristökoneista vastaava linjajohtaja Riku Rahikka Konekeskosta vastaa, että Konekesko ei voi kommentoida, sillä asiakas on vienyt asian oikeuteen ja sen käsittely on nyt kesken.
Rahikka sanoo, että Konekesko kiistää esitetyt väitteet.
TUURE KIVIRANTA
Ei 200 000
euron kone
voi alkaa ruostua
takuun aikana.«
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
