Soten valinnanvapaus tulisi virkamiesten kaavailuissa voimaan kerralla
Virkamiesten kaavailuissa sote-uudistuksen valinnanvapautta koskevat lait tulisivat voimaan kertarysäyksellä. Sote- ja maakuntauudistusten projektinjohtajan, alivaltiosihteeri Tuomas Pöystin mukaan lainsäädäntö tulisi siten kokonaisuudessaan voimaan vuoden 2019 alusta.
Yle kertoo, että ensimmäisen vaiheen valinnanvapaus koskisi lääkäri- ja hammaslääkäripalveluja. Lehtikuva / Vesa Moilanen.Yle kertoi aiemmin tänään, että saamiensa tietojen mukaan uudistuksen valinnanvapaus toteutettaisiin kahdessa vaiheessa. Ylen mukaan ensimmäinen vaihe alkaisi vuoden 2019 alussa ja toinen vuoden 2021 alussa. Kummassakin vaiheessa siirtymäaika olisi kaksi vuotta.
Pöystin mukaan Ylen esittämä niin sanottu hitaan etenemisen malli on ollut mukana virkamiesten pohdinnoissa.
"On tosiaan kaksi päälinjaa, ja itse asiassa tämä linja, joka on nyt julkisuudessa, ei ole se ensisijainen vaihtoehto, vaan se on niin sanottu vertailumalli."
Toimeenpanon mahdolliset siirtymäajat harkitaan erikseen. Myöskään siitä, mitkä palvelut valinnanvapauden piiriin tulevat, ei ole päätetty. Sen sijaan siitä on yhteisymmärrys, mikä jää valinnanvapauden ulkopuolelle. Erikoissairaanhoidon päivystys ja yleinen kansanterveystyö ovat Pöystin mukaan sellaisia palveluita.
Hallituksen selkeä linjaus ja tahto on ollut, että toteutetaan nykyistä selkeämpi valinnanvapaus olennaisena osana sote-uudistusta. Asiakkaan valinnanvapautta ja monikanavarahoitusta koskeva luonnos valmistuu loppuvuonna.
Ylen mukaan virkamiehet olisivat myös ehdottamassa asiakassetelin ja henkilökohtaisen budjetin käyttöönottoa. Esimerkiksi vammainen ihminen saisi päättää itse, mihin palveluihin budjetin raha käytettäisiin.
Pöystin mukaan asioista ei ole tarkempaa virkamiespäätöstä.
"Valmistelua tehdään kuitenkin siitä näkökulmasta, että ne ovat merkittäviä osia tässä palvelujärjestelmässä."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
