Paperiliiton puheenjohtaja STT:lle: Lakko alkaa huomenna suunnitellun mukaisesti
Lakon on määrä jatkua 22. tammikuuta asti, elleivät osapuolet pääse sitä ennen sopuun uusista työehdoista
Lakko UPM:n tehtailla alkaa huomenna suunnitellun mukaisesti, kertoo Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhala STT:lle. Lehtikuva / Vesa MoilanenLakko UPM:n tehtailla alkaa huomenna suunnitellun mukaisesti, kertoo Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhala STT:lle. Myös alasajo tehtailla on Vanhalan mukaan aloitettu.
Lakon on määrä jatkua 22. tammikuuta asti, elleivät osapuolet pääse sitä ennen sopuun uusista työehdoista.
Helsingin käräjäoikeus hylkäsi keskiviikkona UPM:n vaatimuksen lakkorajoja koskevasta väliaikaisesta turvaamistoimesta. Oikeudelle jättämässään turvaamistoimihakemuksessa UPM vaatii, että käräjäoikeus määräisi Paperiliiton asettamaan lakkorajat, joilla yhteiskunnan kannalta kriittisen tärkeät toiminnot rajataan lakon ulkopuolelle.
Käräjäoikeus katsoi, ettei turvaamistoimen määräämiselle ole edellytyksiä ilman, että Paperiliitolle varataan ensin tilaisuus tulla kuulluksi asiassa. Paperiliitolla on Helsingin käräjäoikeuden mukaan aikaa antaa vastaus 13. tammikuuta asti.
Vanhalan mukaan liitto aikoo käsitellä vastauksen antamista ensi viikolla.
Vanhala kommentoi aiemmin Twitterissä heidän olevan valmiita työskentelemään lakon aikana tehtävissä, jotka takaavat yhteiskunnan toiminnan.
"Tämä tehtäisiin nykyisellä tessillä. UPM vastasi EI käy, Vanhala tviittasi.
Paperiliiton mukaan UPM hylkäsi liiton keskiviikkona tekemän esityksen uudeksi työehtosopimukseksi. Paperiliiton mukaan esitys vastasi sisällöltään muiden alan yritysten jo hyväksymiä työehtosopimuksia.
Uudet työehtosopimukset on Paperiliiton mukaan sovittu noin 75 prosentille paperiteollisuudessa työskentelevistä jäsenistä ja 30 yrityksen kanssa.
UPM on halunnut solmia erilliset työehtosopimukset viidelle liiketoiminta-alueelleen, joilla Paperiliitto on sopimuskumppanina. Paperiliitto taas on pitänyt lähtökohtana yrityskohtaista työehtosopimusta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
