Suomen sijoitus putosi kolme sijaa kilpailukykyvertailussa
Suomen sijoitusta heikensivät erityisesti kansainvälinen kauppa, asenteet ja arvot sekä hinnat.
Kilpailijamaihin verrattuna Suomen ulkomaankaupan vaihtosuhde paranee hiukan tänä vuonna, mutta heikkenee taas ensi vuoden puolella. Kuva: LEHTIKUVA / Antti Aimo-KoivistoSuomi on sijoittunut 11. sijalle kansainvälisessä kilpailukykyvertailussa, kertoo Elinkeinoelämän tutkimuslaitos. Suomen sijoitus putosi viime vuodesta kolme sijaa. Vertailussa oli mukana 64 maata.
Tanska säilytti viime vuonna nappaamansa kärkipaikan. Toiseksi tuli Irlanti, joka paransi sijoitustaan yhdeksän sijaa.
Suomen sijoitusta heikensivät erityisesti kansainvälinen kauppa, asenteet ja arvot sekä hinnat.
Sveitsiläisen Institute for Management Developmentin tekemässä vertailussa maat luokitellaan tilastotietojen ja yritysjohtajille sekä muille vaikuttajille suunnatun kyselyn perusteella.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
