290 kiloa lihaa Honkajoelle puuttuvan korvamerkin takia
PUOLANKA (MT)
Puolankalainen lihakarjantuottaja Heikki Tuohino toimitti toissa viikolla 17 sonnia Veljekset Röngän teurastamolle Kemiin.
”Kahdelta sonnilta puuttui toinen korvamerkki. Kuljettajalle annettiin mukaan punaiset tilapäismerkit. Kuljetuksen aikana toiselta näistä oli pudonnut korvasta viimeinenkin merkki”, Tuohino kertoo.
Puuttuvien merkkien vuoksi Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran tarkastuseläinlääkäri Mika Asikainen hylkäsi sonnin. Se lähetettiin Honkajoelle hävitettäväksi.
Sonnin teuraspaino oli 350 kiloa, joten taloudellinen menetys tuottajalle oli noin 1 200 euroa. Lihaa meni hukkaan 290 kiloa.
Veljekset Röngän toimitusjohtaja Veikko Oljakka kertoo, että korvamerkittömiä eläimiä tulee teurastamolle useita vuosittain.
”Meillä ei ole vaihtoehtoja. Lainsäädäntö estää ottamasta merkittömiä eläimiä linjalle. Evira tekee hylkäämispäätöksen, emme me.”
Tuohinon mukaan on naurettavaa, ettei säädöksissä voida joustaa, jos on selvää, mistä korvamerkitön sonni on peräisin.
”Kuormassa oli 17 sonnia, kaikki meidän tilaltamme. Nautarekisteristä olisi voinut selvittää merkittömän yksilön”, hän toteaa.
Röngän hankintapäällikkö Anne Närhilä kertoo, että Tuohinon tapauksessa teurastamo korvaa tuottajalle hylkäämisestä aiheutuneen tappion omaan piikkiinsä, koska he luottavat Tuohinon sanaan.
”Teurasauton kuljettajakin oli sitä mieltä, että merkit olivat paikoillaan, kun sonneja lastattiin autoon”, Närhilä sanoo.
Närhilän mukaan on epätodennäköistä mutta mahdollista, että korvamerkit putoavat kuljetuksen aikana.
Hänen mukaansa olisi hyvä, jos jatkossa teurastamolla olisi jo ennen kuljetusta tiedossa, mikäli eläimellä on punainen tilapäismerkki.
Tarkastuseläinlääkäri Asikainen ei suostu kommentoimaan Tuohinon tapausta julkisuuteen.
Eviran lihantarkastusyksikön päällikkö Eeva-Riitta Virta toteaa yleisesti, että tarkastuseläinlääkärin mahdollisuus harkintaan on asetettu todella pieneksi.
Tiukan lainsäädännön taustalla on BSE eli hullunlehmäntauti, joka halutaan pitää loitolla.
”Korvamerkintöjen ansiosta ruuan jäljitettävyys ja turvallisuus ovat parantuneet.”
Virta painottaa, että jäljitettävyyden takia on huomattavan tärkeää tietää, mikä eläinyksilö on kyseessä. Pelkkä tila, josta eläin on lähtöisin, ei riitä.
SUVI NIEMI
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
