Vihreiden kansanedustaja Emma Kari vastaa Juha Marttilalle virikehäkkimunista: MTK katsokoon itse peiliin
"Todella huolestuttavaa suomalaisen ruuantuotannon edunvalvontaa."
Hyvä maine on suomalaisille ruuantuottajille elintärkeää, kansanedustaja Emma Kari muistuttaa. Kuva: Esko Keski-VähäläVihreiden kansanedustaja Emma Karin mielestä MTK:n on itsensä herättävä tähän päivään ja katsottava peiliin.
"Kertoo jotain todella huolestuttavaa suomalaisen ruuantuotannon edunvalvonnasta, että eläinten hyvinvointia painottavien ja eettisiä valintoja tekevien toimijoiden kimppuun hyökätään. MTK:lla on tässä peiliin katsomisen paikka", Kari toteaa lehdistölle lähettämässään tiedotteessa.
Kari vastaa MTK:n puheenjohtaja Juha Marttilan maanantaisiin kannanottoihin siitä, että Lidl-kauppaketju luopuu virikehäkkimunien myynnistä eläinten hyvinvoinnin ja vastuullisuuden nimissä.
Marttilan mielestä Lidlin toiminta on tekopyhää. Samaan aikaan munapäätöksensä kanssa kauppaketju näet tuo elintarvikkeita maista, joissa eläinten tuotantotapavaatimukset ovat löysempiä kuin Suomessa. Marttila kehottikin Lidliä hoitamaan ensin oman pesänsä kuntoon.
Kari ihmettelee Marttilan kommentteja ja pitää Lidliä esimerkkinä kaikille toimijoille Suomessa. Hän muistuttaa MTK:n johtoa siitä, että kiinnostus eettistä kuluttamista kohtaan ja suomalaisen ruuan hyvä maine ovat suomalaisten ruuantuottajien etu.
"Tätä ei palvele eläinsuojelusta välittävien toimijoiden haukkuminen."
Kari toivoo, että eläinsuojelulain kokonaisuudistus parantaa tuotantoeläinten oloja.
"Suomalaiset haluavat luottaa siihen, että eläimet voivat suomalaisilla tiloilla hyvin. MTK:n on syytä ymmärtää tämä ja toimia suomalaisen ruuantuotannon eettisyyden puolesta, ei sitä vastaan."
Kansanedustaja kehottaa suomalaisia olemaan mukana eettisyystrendissä.
"Uudet suomalaiset eläinystävälliset tuotteet kuten Härkis ja Nyhtökaura ovat osoittaneet ihmisten valtavan kiinnostuksen eläinystävällistä tuotantoa kohtaan. Eläinten hyvinvointiin liittyviä asioita voi enää sivuuttaa."
Kauppaketjut Kesko ja S-ryhmä kertoivat MT:lle maanantaina, että ne eivät aio seurata Lidlin esimerkkiä.
Perusteluna on vaihtoehtojen tarjoaminen asiakkaalle ja vastuullisuus: tuottajat ovat juuri investoineet lainmukaisiin virikehäkkeihin, eikä olisi vastuullista luopua niistä.
Lue lisää tästä aiheesta:
Marttila Lidlin munalinjauksesta: "Hoitaisivat ensin oman pesänsä kuntoon"
Kesko ja S-ryhmä pitäytyvät virikehäkkimunissa: "Asiakas saa päättää"
Lidl luopuu virikehäkkimunista, keskittyy luomuun ja vapaisiin kanoihin
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
