Haavisto vai Niinistö?
Perjantaina 27.1. Maaseudun Tulevaisuudessa oli kaksi kirjoitusta kummankin presidenttiehdokkaan puolesta.
Ilkka Vainio kysyy: ”jääräpää vai neuvottelija?” Niinpä! Perinteisesti ajattelemme, että me suomalaiset olemme jääräpäitä. Mutta ehkä Urho Kekkonen oli nimenomaan neuvottelija ja jo ennen häntä neuvottelemalla Suomesta tuli itsenäinen, demokraattinen ja arvostettu maa. Kokoaan suurempi Suomi. Tähän lopputulokseen päätyi myös Vainio.
Suomen tasavallan presidentti vastaa ensisijaisesti ulkopolitiikan linjauksista, ei EU-politiikasta vaan laajemmin globaalista näkyvyydestämme. Haavistolla on näyttöjä YK-tehtävistä. Haavisto on laajasti tunnettu ihmisoikeuksien puolustaja ja YK:n rauhanrakentaja, Niinistö talousmies ja EU-pankkiiri.
Sauvala kertoo myös, että Vihreä liitto syyttää maataloutta kaikista mahdollisista päästöistä. Tämä ei ole totta. Vesistöjen tila on huolestuttava niin Itämerellä kuin sisämaan järvissä. Jäljet johtavat niin maa- ja metsätalouteen kuin monin paikoin turvetuotantoon. Meidän pitää yhdessä parantaa ponnisteluja puhtaiden vesien puolesta, ei syyttää toisiamme. Puhtaat kalavedet ja kirkkaat rantavedet ovat kaikkien etu.
Heikki Vainiokangas nosti esiin Niinistön meriitit isänä ja varatuomarina – mutta ennen kaikkea miehenä. Yli puolet suomalaisista on naisia. Viimeiset kaksitoista vuotta Tarja Halonen, siis nainen, on toiminut ansiokkaasti Suomen presidenttinä.
Nyt valitsemme kahden miehen välillä. Minä valitsen pätevämmän ja ulkopoliittisesti kokeneemman. Valitsen miehen, joka kuuntelee kaikkia, myös meitä maaseudun ihmisiä. Valintani on Pekka Haavisto, joka haluaa jättää kuntaliitokset kuntalaisten omaan päätösvaltaan. Lea-Elina Nikkilä
Joutsa
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
