vierasyliö Lapsuuden joulu säilyy mielessähajujen ja tuoksujen välityksellä

Nauti tuoksusta, tunteesta, tunnelmasta! Tuoksuvaa joulua! Tuo joulun hajut kotiin!

Havu on joulun tuoksu. Itse paistettu kinkku takaa oikean jouluhajun. Ilman lanttulaatikkoa ei tule jouluhajua. Glögin tuoksu pikkujouluissa ennakoi joulua. Nämä poimin tuoreeltaan mainoksista, joulukorteista ja pienestä katugallupistani.

Joulua sopii haistella ja maistella julkisesti pikkujouluista lähtien. Jouluna hajulukutaidoton länsimaalainen nuuhkii julkisesti sesonkituoksuja.

Jouluna voi kaivaa nenää julkisesti haistaakseen joulua paremmin. Muutoin nenän kaivaminen haistaakseen paremmin on sivistymätöntä. Silmiä voi kylläkin hieroa julkisesti terästääkseen näköä.

Miksi hajulukutaidottomuus on länsimaiselle ihmiselle sosiaalinen hyve?

Ihmisellä ajatellaan länsimaisittain olevan viisi aistia: haju, maku, tunto, kuulo ja näkö. Näistä kuulo ja näkö ovat kulttuurisesti tärkeimmät. Aistimuisti on kulttuurisidonnainen.

Kulttuurisesti aistihavaintojen maailma voidaan hahmottaa muillakin tavoilla.

Malissa asuvat dogonit kuulevat hajun ja haistavat puheen; miellyttävä puhe tuoksuu öljyltä. Nigerialaisen yoruba-kansan ihmiselle sävelillä on maku, joten ihminen voi soittaa maukkaasti.

Viimeisten 200 vuoden aikana länsimaissa on yleensä ajateltu, että hajuaisti on muihin aisteihin verrattuna varsin primitiivinen, halpa-arvoinen ja merkityksetön.

1800- ja 1900-luvun vaihteessa ylemmyydentuntoiset eurooppalaiset ja amerikkalaiset katsoivat nenänvaraisen elämän tyypilliseksi ”viidakkojen villeille” ja itämaiden ihmisille, ei valkoisille. Tästä lienee edelleenkin jäljellä se, että ”vieraiden” kansojen ja kulttuurien koetaan haisevan korosteisesti erilaiselta ja voimakkaammalta kuin ”me” tuoksumme.

Ranskalaisen Alain Corbinin mukaan länsimaisten ihmisten todennäköisesti hajuttomampi arkiympäristön ihanne verrattuna aiempiin vuosisatoihin ei niinkään johdu siitä, että hajuaistimme olisi biologisesti rapistunut, vaan siitä, että hajuaistia on länsimaisessa modernissa kulttuurissa syrjitty.

Tämä voi ajan mittaan edistää hajuaistin biologistakin rappeutumista.

Hajuaistia on sanottu ”mykäksi aistiksi”. Vaikeutena ei ole haju itsessään, vaan se, että länsimainen ihminen ei ole harjaantunut puhumaan hajuaistimuksista eikä erittelemään niitä kovin hyvin.

Nuuhkiminen ja haisteleminen ei ole edelleenkään hyvää käytöstä länsimaissa – paitsi joulun alla marketeissa, pikkujouluissa ja joulun pyhinä.

Asioita sopii katsella, kuunnella, joskus koskettaakin, mutta ei missään tapauksessa haistella.

Lapset ovat kiinnostuneita kaikesta, tuoksuistakin: ”Täti haisee hyvältä!” Vähitellen he kuitenkin oppivat, että hajuista ei sovi puhua, saati että joku ”haisee”. Näyttelyissä ”nähdään” ja ”näytetään” asioita. Konserteissa ”kuullaan” ja ”kuunnellaan”. Outoja ovat toistaiseksi ”haistula”, ”nuuskula” ja ”tuoksumo”.

Vaikka hajuaistimme on eläinlajeihin verrattuna heikosti kehittynyt, liitämme hajut usein erilaisiin paikkoihin, eritteisiin, ruokiin, nautintoaineisiin.

Hajuaistimuksilla on pitkä muisti. Lapsuuden hajuvaipan voi tunnistaa vuosikymmenienkin jälkeen. Lapsuuden joulu säilyy monen mielessä hajuvaipan ansiosta. Tullessamme kotiin aistimme sen ominaishajun. Glögin tuoksu signaloi pikkujoulua, paistuvan kinkun haju jouluaattoa.

Hajuaistilla on myös yksilöllisiä eettisiä ja esteettisiä merkityssisältöjä.

Yhdelle maaseutu, metsä, kesämökin ulkohuussi, joulukinkku on kotoinen, esteettisesti hyväksi luokiteltava. Toiselle kaupungin, liikenteen, asfaltin, joululipeäkalan hajuvaippa on läheinen, hyväksi arvioitava, esteettisesti myönteinen.

Haju- ja makuaisti ovat fysiologisesti yhteydessä toisiinsa. Se, mitä pidämme makuna, on tuoksua, nenäontelossa aistittua ruoan aromia yhdistyneenä makusilmujen todistukseen. Nenäontelo aistii glögin ja kinkun hajun, ennen kuin olemme niitä edes maistaneet.

Makea, hapan, kitkerä ja tunkkainen kuvaavat sekä tuoksua että makua. Haju- ja makuaisti ovat elimellisestikin yhteydessä toisiinsa. Suuontelosta on suora yhteys nenäonteloon ja siellä limakalvolla oleviin hajuaistinsoluihin.

Kinkusta irtoaa pureskelussa kielen makusilmuille ärsykkeitä, ja samalla myös hajumolekyylejä, jotka kulkeutuvat nenäonteloon ja limakalvon hajuepiteetille. Hajuaistinsolut vievät tiedon hajuhermoja pitkin aivoihin.

Suuri osa jouluajan mauista on tuoksua, nenäontelossa aistittua ruuan aromia yhdistyneenä makusilmujen antamaan todistukseen. Kun nenä on tukossa nuhan tai allergian vuoksi, ruoka ei maistu. Nenän hajureseptorit eivät toimi. Tärkeä osa ruoan aistinautinnosta jää saavuttamatta.

Vaikkei hajuilla koetakaan olevan suurta arjen merkitystä, se on huomaamattomuudessaan elämän tärkeä osanen.

Hajusokea kokee joulunkin latteaksi, kun ei kykene osallistumaan sen rikkaaseen hajuvaippaan.

PÄIVIKKI ANTOLA

Kirjoittaja on Jyväskylän yliopiston etnologian professori emerita, Turun yliopiston uskontotieteen, Tampereen yliopiston kansanperinteen ja viestinnän antropologian dosentti, tietokirjailija.

Avaa artikkelin PDF