MT:n päätoimittaja Jouni Kemppainen: Työmarkkinajärjestöiltä tulossa yhteisesitys Sipilälle lähipäivinä
Pääministeri Sipilän (kesk.) ei kannattaisi takertua jääräpäisesti oikeassa olemiseen, Kemppainen kirjoittaa kolumnissaan.MT:n päätoimittajan Jouni Kemppaisen tietojen mukaan työmarkkinakeskusjärjestöt valmistelevat lähipäiviksi hallitukselle ratkaisuesitystä työmarkkinakiistaan.
Kemppainen kertoo asiasta kolumnissaan. Sovusta hallituksen ja järjestöjen välillä ei ole takeita, mutta hallitus ei voi sivuuttaa järjestöjen viestiä, Kemppainen katsoo.
"Samalla työmarkkinajärjestöt voivat tehdä merkittävän paluun yhteiskunnallisen päätöksenteon pariin. Kyseessä olisi jopa osittainen paluu vahvaan kolmikantaan."
Kemppaisen mukaan järjestöistä varsinkin Elinkeinoelämän keskusliitolle EK:lle tarjoutuu tilaisuus palata neuvottelupöytiin.
Kemppaisen mielestä pääministeri Juha Sipilän (kesk.) kannattaisi tarttua tilaisuuteen sopia kiista.
"Tilanne on nyt äitynyt niin pahaksi, että pääministerinkään ei enää kannata päkittää asiassa, vaikka olisikin oikeassa. Tähän uudistukseen työmarkkinat eivät vain vielä ole kypsiä."
"Jos keskusjärjestöt todella pystyvät nyt yhteisesiintymiseen esittämään keinoja, hallituksen kannattaisi tarjoukseen tarttua. Talouskasvun ja myönteisen valtion talouden katkaiseminen tähän kiistaan ei ole kenenkään etu. Tämän tietävät myös vaaleihin valmistautuvat suomalaiset. Sopijoille on tarjolla nyt sankaruutta."
Lue koko kolumni:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
