
Alkuvuonna on hukkunut jo yhdeksän ihmistä – kevätjää voi kestää vielä aamulla, mutta pettää päivällä
Parhaat varautumiskeinot ovat vähintään kaveri, kaulalla roikkuvat naskalit ja köysi, muistuttaa Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliitto.Suomessa on alkuvuonna hukkunut yhdeksän ihmistä. Viidestä helmikuussa hukkuneesta kaksi vajosi jäihin, yksi putosi veteen ja kahdessa tapauksessa tapahtumien kulku ei ole selvillä.
Viime vuonna helmikuussa hukkui yksi ihminen.
Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliitto (SUH) muistuttaa, että petollisten kevätjäiden aika on alkanut etenkin Etelä-Suomessa ja jäällä tulee liikkua varoen.
Talvi on ollut Suomessa poikkeuksellinen, sillä lämpötilat ovat vaihdelleet paljon ja nyt edessä ovat petolliset kevätjäät. Maaliskuussa on jo sattunut useita läheltä piti –tilanteita, SUH:n vesiturvallisuusasiantuntija Anne Hiltunen kertoo tiedotteessa.
”Jäällä liikkujien on syytä varautua siihen, että jää voi pettää alta. Parhaat varautumiskeinot ovat vähintään kaveri, kaulalla roikkuvat naskalit ja köysi.”
Hiltunen kertoo, että jään paksuus vaihtelee suuresti: Etelä-Suomessa jäätä ei juurikaan ole, kun taas Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa jään paksuus voi olla vielä 40–69 senttimetriä.
Jää ei kuitenkaan ole tasapaksua, vaan kaikissa jääkansissa on vaikeasti havaittavia heikkoja kohtia.
”Kevätjään viekkaus piilee siinä, että sen kantavuus voi heiketä todella nopeasti eikä haurastuminen näy päälle päin. Vielä aamulla kulkijan kestänyt jää voi jo puolen päivän aikaan olla hengenvaarallisen heikkoa”, Hiltunen tähdentää ja muistuttaa turvavarusteiden tärkeydestä.
SUH:n ennakkotilastojen mukaan Suomessa hukkuu vuosittain keskimäärin 18 ihmistä jäihin vajoamisen seurauksena. Heistä 87 prosenttia on miehiä. Useimmat hukkumiset tapahtuvat sisävesistöissä ja kolmasosa Itä-Suomessa. Kolmasosaan liittyy moottoriajoneuvolla ajaminen jäällä.
Helmikuun hukkumisista kolme sattui Länsi- ja Sisä-Suomessa, yksi Lounais-Suomessa ja yksi Etelä-Suomessa.
Hiltunen muistuttaa, että jäälle tulee aina lähteä ajatuksella, että jää voi tutuissakin paikoissa pettää.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat








